Uutislistaukseen

Koronapassi käyttöön Kauneimmissa joululauluissa

Yleisötilaisuuksissa, kuten Kauneimmissa joululauluissa ja konserteissa Oulun seurakunnat ottavat käyttöön koronapassin vaihtoehtona koronarajoituksille.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuudesta yleiskuvaa, jossa joulukuusi

Kuva: Sanna Krook /Kirkon kuvapankki


Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ajalla 26.11.-25.12.2021.

Jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa (kuten kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen) sovelletaan niin sanottua sektorimallia. Tällöin kirkkotila on jaettu erillisiin sektoreihin, joiden välille ei synny kontaktia ja joihin kuljetaan pääsääntöisesti oman sisäänkäynnin kautta.

Yleisötilaisuuksissa, kuten Kauneimmissa joululauluissa ja konserteissa Oulun seurakunnat ottavat käyttöön koronapassin vaihtoehtona koronarajoituksille. Seurakunta huolehtii koronapassien tarkastuksista. Ulkopuolisten tahojen kirkoissa järjestämissä konserteissa tai tapahtumissa ohjelmantuottajan on huolehdittava koronapassien tarkastamisesta. 

Käytännössä koronapassina toimii EU:n koronatodistus, jonka saa Omakannasta tai tarvittaessa paperisena versiona terveydenhuollosta. Henkilöllä pitää siis olla todistus koronarokotuksista, todistus tuoreesta negatiivisesta koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta. 

Kaikessa seurakuntien toiminnassa kiinnitämme huomiota riittäviin turvaväleihin. Maskin käyttöä suositellaan kaikille.

Lisätietoa koronatodistuksesta thl:n sivuilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Uutista päivitetty 25.11.2021, 26.11.2021 ja 29.11.2021.
 

22.11.2021 10.28