Uutislistaukseen

Läheisen haudalle voi tilata kynttilän pyhäinpäiväksi Haukiputaalla ja Oulujoella

Oulujoen ja Haukiputaan seurakunnat tarjoavat 6.11. vietettävänä pyhäinpäivänä palvelun, jossa vapaaehtoiset toimittavat haudalle kynttilän tilaajan pyynnöstä.

Kynttilöitä ja ihmisiä kirkon pihalla. Kuva: Sanna Krook.

Pyhäinpäivän lisäksi kynttiläpalvelua tarjotaan myös joulun aikaan. Kuva: Sanna Krook / Kirkon kuvapankki.

Kynttiläpalvelu mahdollistaa edesmenneiden läheisten muistamisen heille, joiden on vaikeaa päästä paikan päälle esimerkiksi pitkän välimatkan tai korkean iän vuoksi. 

Palvelun hinta on 15 euroa ja sen tuotto ohjataan lyhentämättömänä molempien seurakuntien lähetystyön nimikkokohteisiin. Kynttilän Oulujoen hautausmaalle voi tilata 26.10. mennessä ja Haukiputaan hautausmaalle 2.11. mennessä.

“Palvelu sisältää kynttilän, sen paikalleen viemisen ja pois hakemisen. Tilaaja saa myös halutessaan puhelimeen valokuvan kynttilästä haudalla”, kertoo Oulujoen seurakunnan lähetyssihteeri Katja Haipus.

Pelkästään positiivista palautetta saanut palvelu tuottaa hyvän mielen niin tilaajille kuin kynttilöiden viejille. ”Ihmiset ovat kiitollisia mahdollisuudesta muistaa läheisiään, vaikka eivät pääse paikan päälle. Itse tunnen kynttilöitä viedessäni syvää rauhaa ja rakkautta siitä, kuinka ihmiset muistavat omaisiaan vielä vuosienkin jälkeen”, Haipus kuvailee.

Pyhäinpäivä on vuoden pimeimpään aikaan vietettävä kirkkopyhä, jolloin edesmenneitä läheisiä muistetaan viemällä haudoille kukkia ja kynttilöitä. Kynttilämeri valaisee pyhäinpäivän hämärässä Oulussakin hautoja ja muistomerkkejä. Intiön ja Oulujoen hautausmailta löytyy myös nykyään lapsettomuutta tai lapsen menetystä sureville tarkoitetut Tyhjän sylin muistopaikat. Intiössä muistopaikka sijaitsee anonyymialueen muistokiven yhteydessä ja Oulujoella muualle haudattujen muistomerkin luona.

Kysy Oulujoen kynttiläpalvelusta Katja Haipukselta, p. 044 316 1459 ja Haukiputaan palvelusta Karita Isolalta, p. 040 501 4764. 

Uutinen julkaistu 20.10.2021

Wed Oct 20 09:23:00 EEST 2021