Uutislistaukseen

Sairaalasielunhoito ja sairaalalapsityö täyttävät pyöreitä vuosia 

Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien sairaalasielunhoito viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa, ja Oulussa tehtävän sairaalalapsityön ensiaskelista on kulunut 20 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Oulun tuomiokirkossa vietetään tulevana sunnuntaina 26.9. kello 10 juhlamessua, jonka toimittaa Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Messu välitetään myös Radio Pookin kautta ja verkkolähetyksenä VirtuaalikirkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kädet ojentuvat toisiaan kohti.

Jumalanpalveluksen jälkeen yhteinen juhla jatkuu Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6) kaikille avoimilla ohjelmallisilla kirkkokahveilla. Kahvittelun lomassa esiintyvät Peetu Pelle, runonlausuja Terttu Aakko ja Oulun vanhan musiikin yhdistyksen soittajat. Lisäksi luvassa on muun muassa syöpäsairauksien erikoislääkäri Eeva Rahkon puheenvuoro.  

 

Moniammatillista työtä potilaan parhaaksi  

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä sairaalasielunhoito toimii yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Maassamme työskentelee noin 115 sairaalapappia. He ovat erityiskoulutettuja ammattilaisia, jotka toimivat sairaaloissa osana moniammatillista tiimiä. Sairaalasielunhoidossa pyritään ihmisen auttamiseen ja tukemiseen elämän muutostilanteissa, vakavassa sairastumisessa ja kuoleman läheisyydessä. Sairaalapappi on myös työpaikkapappi. Hän tukee henkilökuntaa hoitotyön arjessa ja vaativissa tilanteissa. 

Oulussa on viisi sairaalapapin virkaa, yksi lastenohjaaja ja yksi kehitysvammaistyön pappi. He jakavat perustyönsä lisäksi osaamistaan koulutustilaisuuksissa perusseurakuntatyötä tekevien ja vapaaehtoisten vastuunkantajien parissa.  

Sairaalalapsityö on muuttunut Oulussa vuosien myötä entistä enemmän koko perhettä koskevaksi tukemisen muodoksi. Lastenosastoilla järjestetään perheille toimintaa ja lisäksi työhön kuuluu tukiryhmien vetämistä. Äideille järjestetään tukiryhmä vastasyntyneiden teho-osastolla yhteistyössä sairaanhoitajan kanssa. Lapsensa menettäneille on oma tukiryhmä sairaalapapin kanssa.   

Sairaalapapit tulevat kutsuttuina tueksi potilaille, omaisille tai henkilökunnalle. Työ on pääasiassa keskusteluapua niin potilaalle kuin hänen läheisilleen uskontokuntaan katsomatta. Potilaan niin halutessa, voidaan myös rukoilla - ja ehtoollistakin on tarjolla sitä kaipaaville. Tärkeitä toimintamuotoja ovat rukoushetket sairaiden ja kuolevien luona, saattohartaudet ja esimerkiksi kastetoimitukset vastasyntyneiden teho-osastolla. Menetysten lisäksi sairaalassa tapahtuu myös toipumista, ja on tärkeää auttaa ihmistä kriisin keskeltä uuteen alkuun.   

Oulun seurakuntien johtava sairaalapastori Juha Kyllönen on toiminut teho-osaston pappina 16 vuotta. Teho-osastolla eletään hetkessä. Läsnä ovat elämän yllätyksellisyys, kriisit, traumat, menetyksen varjo ja onnettomuudet. Jos toivoa paranemisesta ei ole, keskitytään elämän lopun hyvään hoitoon. 

”Kun ihminen joutuu teholle, elämä tekee kuperkeikan. Moni omainen miettii läheisensä sairasvuoteen äärellä, että näinkö ohikiitävää elämä oli. Ihmiselle on aina puhuttava tapauskohtaisesti. On tärkeää, että tilanne on rauhoittava", Juha Kyllönen kertoo.  

 

Julkaistu 21.9.2021

 

Kirkon sairaalasielunhoito Suomen ev.lut. kirkon sivuilla

Tue Sep 21 12:52:00 EEST 2021