Syyskauden Kakskaks-iltojen teemoina muun muassa ruoanviljely ja millenniaalit
Oulun tuomiokirkossa viime keväänä alkanut konsertti- ja keskustelusarja Kakskaks palaa syyskuussa. Kakskaks-illoissa on luvassa musiikkia ja puheenvuoroja eri aiheiden ympärillä. Syyskauden aiheina ovat kotimainen ruoanviljely ja kirkko, millenniaalit ja kirkko sekä sielunhoito ja kirkko.
”Kakskaks-illoilla haluttiin kokeilla jotain muuta kuin perinteistä konserttityyppiä, jossa istutaan hiljaa penkissä ja seurataan tilanteen etenemistä käsiohjelmista”, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Lauri-Kalle Kallunki kertoo.
”Keväällä illasta noin kolmasosa oli keskustelua, nyt syksyllä tilaisuudet muuttuvat yhä keskustelupainotteisemmiksi. Musiikki valitaan tukemaan keskustelun teemoja”, Kallunki sanoo.
Päivämäärä pysyy sarjan nimen mukaisesti samana ja illat pidetään kuukauden 22. päivänä, kello 20–21.15.
Syyskuussa teemana on kotimainen ruoanviljely ja kirkko. Aiheesta keskustelevat maatila-asiantuntija Urpo Heikkinen ja tuomiorovasti Satu Saarinen. Musiikista vastaavat Henna-Mari Sivula ja Lauri-Kalle Kallunki.
Lokakuussa puhutaan millenniaalien sukupolvesta ja kirkosta nuorisotyöntekijä Mono Kuoppalan johdolla. Musiikista vastaavat Merja Ollila, Tommi Hekkala ja Esa Rättyä.
Marraskuun illan keskusteluteemana on sielunhoito ja kirkko. Aiheesta keskustelevat Kirkkohallituksen asiantuntija Virpi Sipola ja sairaalapastori Hilla Jurvelin. Keskustelua johdattelee johtava sairaalapastori Juha Kyllönen.
Joulukuussa Kakskaks-ilta yhdistyy jokavuotiseen Valo välkkyvi -joulukonserttiin. Konsertteja järjestetään kaksi: kello 18 ja kello 20.30. Tilaisuuksissa tuomiokirkon kanttoreiden lisäksi kuullaan muun muassa soitinyhtyettä. ”Luvassa on myös yllätysvierailijoita”, Kallunki vinkkaa.
Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Kakskaks-iltoja voi myös seurata myös Virtuaalikirkossa.
Uutinen julkaistu 15.9.2021.
15.9.2021 10.11