Piispanpyöräilyn tuotolla autetaan nuoria
Piispanpyöräily toteutetaan tänä vuonna 4. syyskuuta Oulujoen pyhiinvaelluksen reittiä pitkin Turkansaareen.
Tapahtuma käynnistyy Oulun tuomiokirkon pääovella (Kirkkokatu 3A) 4.9. kello 10 tervetulosanoilla ja PopLinLinkki avautuu uudessa välilehdessä alkulämmittelyllä. Piispa Jukka Keskitalo siunaa pyöräilijät matkaan noin kello 10.15. Haukiputaan ja Oulunsalon seurakunnilla on omat paikalliset yhteislähdöt omaa reittiä kohti Turkansaarta. Perillä Turkansaaressa on luvassa Oulun DiakonissalaitoksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä toteuttamaa ohjelmaa ja toiminnan esittelyä. Kello 12 Turkansaaren kirkossa alkaa piispan toimittama hartaushetki.
Tänä vuonna Piispanpyöräilyn hyväntekeväisyyskohteena ovat oululaiset syrjäytymisuhan alla olevat nuoret. Yhteistyössä Oulun Diakonissalaitoksen kanssa tuotolla mahdollistetaan nuorille hyvänolon hetkiä, jotka voivat toteutua esimerkiksi harrastustoiminnan, kulttuurin, liikunnan tai muun hyvinvoinnin tukemisen keinoin. Tapahtuma on maksuton, mutta nuorten hyväksi voi antaa vapaaehtoisen verkkolahjoituksenLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Pikkuväelle oma pyhiinvaellus Ainolanpuistossa
Ainolanpuistossa järjestetään pienille vaeltajille sopiva Pikku pyhiinvaellus, jonka toteuttavat Oulun seurakuntien varhaiskasvatuksen ammattilaiset yhteistyössä Liikenneturvan Linkki avautuu uudessa välilehdessäkanssa. Vaellus starttaa Oulun tuomiokirkolta kello 10.30 kohti Ainolanpuistoa, jossa vaeltajia odottavat erilaiset eläinhahmot. Tuomiokirkon kirkkotarhassa voi piipahtaa kirkonrotan luona lasten omassa Pikku-Sofian kirkossa. Ainolanpuiston rasteilla on tarjolla muun muassa pyöränkatsastusta ja mehutankkausta nallejen kanssa ja taukohetki ketun seurassa. Pikku pyhiinvaelluksella on oma passi, johon voi kerätä merkintöjä reitin varrelta. Reitti on saavutettava, eli suunnittelussa on huomioitu myös liikuntaesteiset.
Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PoPLi ry, Liikenneturva, Oulun diakonissalaitos ODL sekä Oulun ev.lut. seurakunnat. Piispanpyöräily on Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon liikuntatapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 2019.
Piispanpyöräilyn aikataulu Oulun hiippakunnan sivuillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Julkaistu: 18.8.2021
18.8.2021 13.31