Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Koulujen alkaessa Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat kutsuvat tulevat ekaluokkalaiset ja heidän läheisensä kirkkoon siunattaviksi. Kutsun saa jokainen koulunsa aloittava eikä osallistuminen edellytä kirkkoon kuulumista.
”Kouluun lähteminen on lapselle ja koko perheelle merkittävä elämänmuutos. Seurakunta haluaa olla mukana tässä tärkeässä elämänvaiheessa. Siunaamalla koululaisen haluamme toivottaa hänelle suojelusta, varjelusta ja kaikkea hyvää koulutielle”, kertoo Tuiran seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kirsi Merenheimo-Mäenpää.
Koululaisia siunataan koulutielle Oulun kirkoissa ja kappeleissa 8.-11.8.2021. Tilaisuus kestää noin puoli tuntia. Perheet voivat valita itselleen sopivimman ajankohdan ja kirkon. Lasta voi tulla alttarille siunaamaan äiti, isä, isovanhempi, kummi tai joku muu lapselle tärkeä aikuinen. Tilaisuudet järjestetään, mikäli kokoontumisrajoitukset sen sallivat.
kello 12.00 Ylikiimingin kirkko (Kirkkomäki)
kello 13.00 Yli-Iin kirkko (Kirkkokuja 4)
kello 13.00 Oulunsalon kirkko (Uhrikirkonkuja 2)
kello 17.00 Oulujoen kirkko (Oulujoentie 69)
kello 17.00 Pyhän Andreaan kirkko (Sulkakuja 8)
Maanantaina 9.8.
kello 17.30 Pyhän Luukkaan kappeli (Yliopistokatu 7)
kello 18.00 Kastellin kirkko (Töllintie 38)
kello 18.00 Oulujoen kirkko
kello 18.00 Karjasillan kirkko (Nokelantie 39)
kello 17.30 Jäälin kappeli (Rivitie 9)
kello 17.30 Pyhän Tuomaan kirkko (Mielikintie 3)
kello 18.00 Haukiputaan kirkko (Kirkkotie 10)
kello 18.00 Oulun tuomiokirkko (Kirkkokatu 3 A)
kello 19.00 Kiimingin kirkko (Kirkkoniementie 8)
kello 18.00 Pyhän Andreaan kirkko
Lisätiedot: Kirsi Merenheimo-Mäenpää, varhaiskasvatuksen ohjaaja, Tuiran seurakunta, 040 574 7106, kirsi.merenheimo-maenpaa@evl.fi
Kuva: Sanna Krook
3.8.2021 13.19