Uutislistaukseen

Oulun tuomiokirkossa järjestetään yksityisiä Helmihetki-konsertteja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi  

Helmin päivänä perjantaina 7. toukokuuta Oulun tuomiokirkossa voi nauttia live-musiikista omassa yksityiskonsertissa.

Laulajat Raimo Paaso ja Outi Uusimäki musisoivat Oulun tuomiokirkossa.

Kuvassa Oulun tuomiokirkon yksityiskonserttien toteuttajat Raimo Paaso ja Outi Uusimäki. Kuvaaja: Elias Mäenpää

Vartin mittaisia Helmihetki-konsertteja järjestetään kello 15–20 ja osallistujamäärän yläraja riippuu voimassa olevista koronarajoituksista. Kunkin Helmihetken hinta on 50 euroa.

Tuotto lahjoitetaan Yhteisvastuukeräykseen ikäihmisten auttamiseksi Suomessa ja maailmalla. Kaikki konsertit on varattu, joten uusia varauksia ei enää voida ottaa vastaan. 

Helmihetkiä varten on laadittu neljä vaihtoehtoista kattausta: onnittelu-, rakkaus- lohtu- ja kevätlaulut, joista voi valita konsertilleen mieleisensä teeman. Lisäksi jokainen varauksen tekijä voi esittää oman laulutoiveen. Musiikkia tulkitsevat laulajat Raimo Paaso ja Outi Uusimäki sekä säestäjä Niko Mäenalanen (piano ja harmonikka).


Musiikkilahja ystävälle ja Yhteisvastuulle 

Arkityössään Raimo Paaso toimii Oulun hiippakunnan musiikista vastaavana hiippakuntasihteerinä ja Outi Uusimäki Oulun Diakonissalaitoksen diakoniatyön päällikkönä.

”Ikäihmisten auttamisen ja musiikin yhdistelmä on meille molemmille tärkeää ja luontevaa niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. On hienoa olla mukana tässä projektissa!”, Outi Uusimäki iloitsee.

“Kirkot ja konserttisalit ovat olleet pitkään kiinni koronan vuoksi, mutta yksityisessä Helmihetkessä läheisten kanssa jaettu turvallinen musiikkielämys on mahdollinen. Konsertti voi tarjota koskettavat puitteet merkkipäivän juhlimiselle yhdessä rakkaimpien kanssa tai se voi olla vaikkapa musiikkilahja rakkaalle ystävälle ja samalla Yhteisvastuukeräykselle", kertoo tuomiorovasti Satu Saarinen Oulun tuomiokirkkoseurakunnasta.

Helmihetki-konserttien toteutuksesta vastaavat Oulun tuomiokirkkoseurakunta, Oulun Diakonissalaitos ja Oulun hiippakunnan tuomiokapituli.    

 

Julkaistu 12.4.2021, päivitetty 29.4.: lisätty tieto siitä, että kaikki konsertit on varattu. 

Mon Apr 12 13:59:00 EEST 2021