Uutislistaukseen

Oulun seurakunnat tarjoavat ulkoiluseuraa​

Koronan vaikutuksesta useat seurakuntien kerhot ja tapahtumat ovat tauolla. Tästä syystä useat Oulun seurakuntien työntekijät ovat jalkautuneet ulkoilmaan tarjotakseen ulkoiluseuraa ja kohtaamisia koronatilanteen sallimissa rajoissa.

Lapset pulkkamäessä.

Oulun seurakunnissa jalkaudutaan ulos tarjoamaan ulkoiluapua lapsiperheille ja kohtaamisia ohikulkijoiden kanssa koronarajoitteet huomioon ottaen.

Haukiputaan seurakunta tarjoaa lapsiperheiden avuksi Ulkoiluföljy-toimintaa. Följy oli aiemmin kotikäyntitoimintaa, mutta koronan vuoksi se muutettiin ulkoiluavuksi. “Haluamme näin tukea perheitä. Ulkoilua tarjotaan yleensä alle kouluikäisille lapsille. Lastenohjaajat puuhaavat lasten kanssa kotipihalla tai esimerkiksi läheisessä puistossa”, kertoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Outi Palokangas Haukiputaan seurakunnasta.

Koronatilanteen vuoksi ohjaajat eivät käy sisällä, vaan lapset haetaan mukaan kotiovelta. “Ulkona ollaan noin 1–2 tuntia, riippuen säästä ja lasten innokkuudesta. Pakkasraja on -15 astetta”, Palokangas huomioi.

Palokangas korostaa, ettei vanhempien tarvitse lähteä mukaan, vaan lastenohjaajat ulkoilevat lasten kanssa. ”Äiti tai isä voi rauhassa levähtää tai tehdä kotitöitä. Emme vaadi aikuisia mukaan ulos.”

Ulkoilukerta sovitaan erikseen perheen kanssa. Ulkoiluapu on maksutonta ja sitä saa yhdestä kolmeen kertaa tai useamminkin, jos kysyntää on vähemmän.

Myös Oulujoen seurakunnassa perhetoiminnan ohjaajat tarjoavat ulkoiluseuraa lapsille tai koko perheelle arkiaamuisin. Ulkoiluseuraa voi varata puhelimitse perhetoiminnan ohjaajalta.

Tuiran seurakunnan työntekijät taas jalkautuvat torstaisin seurakunnan eri alueille kohtaamaan ihmisiä. Aikaa ja paikkaa ei ilmoiteta etukäteen. Työntekijät saattavat jakaa pieniä muistamisia ohikulkijoiden iloksi ja jäädä juttelemaan koronarajoitukset huomioon ottaen. 

Tarkemmat tiedot seurakuntien ulkoiluseurasta löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Haukiputaan ulkoiluapua voi tiedustella Outi Palokankaalta, p. 040 547 1472 ja Oulujoen Tom Pajukankaalta, p. 044 788 4127.

 

Uutinen julkaistu 4.3.2021

Kuva: Sanna Krook/Kirkon kuvapankki

4.3.2021 09.31