Uutislistaukseen

Keräyksellä autetaan oululaisia korona-ahdinkoon joutuneita perheitä ja pienyrittäjiä

Oulun kaupunki, Oulun kauppakamari, Forum24-lehti ja Oulun seurakunnat ovat käynnistäneet yhdessä keräyksen, jolla autetaan oululaisia koronaviruksen vuoksi ahdinkoon joutuneita talouksia.

Piirroskuva ruokakasseista


Kuluneen vuoden aikana Oulun seurakuntien diakoniatyössä on huomattu, että koronan taloudelliset vaikutukset kohdistuvat suurimmalta osin yksihuoltajaperheisiin, vähävaraisiin lapsiperheisiin sekä pienyrittäjiin.

”Koronan vaikutukset tulevat jatkumaan vielä pitkään ensi vuoden puolelle ja aiheuttavat tällä tavoin viiveellä taloudellista ahdinkoa. Kaikki apu on nyt ensiarvoisen tärkeää ja tervetullutta”, kertoo Oulun seurakuntien diakoniatyöntekijä Kari Rekilä.

Keräyksen tavoitteena on koota 50 000 euroa. Apu menee perille Oulun seurakuntien diakoniatyön kautta esimerkiksi lahjakortteina oululaisiin kauppoihin.

Keräys toteutetaan yhteistyössä Kirkkopalvelut ry:n Kotimaanavun kanssa.

”Sisällöllisesti keräys voidaan nähdä toivoa tuottavana ja yhteisöllisyyden luojana. Siihen lahjoittaminen voi myös antaa konkreettista helpotusta monia askarruttavaan kysymykseen: mitä minä voin tehdä auttaakseni”, kuvailee tuottaja Ilkka Kalmanlehto Kirkkopalvelut ry:stä.

Linkki keräykseen löytyy Oulun seurakuntien verkkosivuilta www.oulunseurakunnat.fi. Yritykset voivat pyytää laskun haluamalleen summalle osoitteesta info@kotimaanapu.fi

Suora linkki keräyksen sivulleLinkki avautuu uudessa välilehdessä
 

Fri Nov 27 10:10:00 EET 2020