Uutislistaukseen

Emerituspiispa Wille Riekkinen ottaa kantaa avioliittokeskusteluun

Haukiputaan seurakuntakeskuksessa keskiviikkona 14.10. kello 18.30 pidettävässä Kasvotusten-illassa on vieraana Kuopion entinen piispa Wille Riekkinen. 


Emerituspiispa Wille Riekkinen ottaa kantaa kirkossa käynnissä olevaan keskusteluun avioliitosta ja kertoo lisäksi siitä, millaisia taakkoja piispa joutuu virassaan kantamaan.

"Kaikki kiertyy Raamatun tulkintaan, aivan kaikki. Kirkon pitäisi osata ratkaista sukupuolisidonnaiset kysymykset kertaheitolla, jotta pääsisimme siihen, mistä kirkon asiassa todella on kysymys: evankeliumiin", sanoo Riekkinen.

Riekkisen kanssa keskustelua johdattaa Haukiputaan seurakunnan kappalainen Outi Pohjanen. 

”Emerituspiispa Riekkinen ei ole pelännyt ottaa kirkossa kantaa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen. Piispan ajattelu antaa arvokkaita eväitä kristityn omalle pohdinnalle näiden kysymysten äärellä”, Pohjanen kuvailee.

Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä keskustelijoille. Illan päätteeksi on tarjolla iltapala. Tilaisuus on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. Tilaisuudessa huomioidaan turvavälit ja yleisölle on tarjolla kasvomaskeja.
 

Wed Oct 07 13:48:25 EEST 2020