Uutislistaukseen

Vauvan päivää juhlitaan musiikin ja piltin voimalla

Oulun seurakunnissa vietetään valtakunnallista Vauvan päivää perjantaina 25.9. Päivä on suunnattu vauvaikäisille eli 0–1-vuotiaille ja heidän huoltajilleen.  

Vauva on aikuisen sylissä.

 

Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa Vauvan päivää on juhlittu vuodesta 2017 lähtien, jolloin sitä vietettiin ensimmäisen kerran valtakunnallisesti. “Siinä on jotain erityistä, kun vauvat saavat olla juhlittavana ja huomion keskipisteenä oman aikuisen kanssa. Perhekerhoissa on kyllä vauvoja mukana, mutta jakamaton huomio vauvalle juhlapäivänä on ihana asia”, tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaajat Outi Metsikkö ja Tea Hieta sanovat.

Tuomiokirkkoseurakunta järjestää Vauvan päivänä Keskustan seurakuntatalossa (Isokatu 17) kaksi samanlaista muskarituokiota kello 10 ja 11. Lauluista ja musiikista koostuvan tuokion jälkeen vauvoille on tarjolla hedelmäsosetta.  

Myös Tuiran seurakunnassa vietetään Vauvan päivää muskarikirkon merkeissä perjantaina 25.9. kello 10.30 alkaen. Tuiran kirkossa (Myllytie 5) pidettävään muskarihetkeen ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset vanhempien kanssa. Muskarikirkon päätteeksi vauvoille jaetaan piltit.

Oulujoen seurakunnan Hiukkavaarassa sijaitsevassa Hiuskan seurakuntakodissa (Paraatikatu 8) juhlistetaan vauvoja hieman myöhemmin, tiistaina 29.9. kello 17 alkaen. Viikoittain järjestettävä Hiuskan avoin olohuone on tuolloin suunnattu erityisesti vauvaperheille.  

“Ajattelimme, että Vauvan päivä olisi hieno mahdollisuus huomioida vauvaperheitä ja kutsua tutustumaan viime vuonna avattuun Hiuskaan. Hiuskassa on väljät tilat ja leluja ja pelejä lapsille”, Oulujoen seurakunnan pastori Joonas Vapaavuori ja perhetoiminnanohjaaja Anu Suomalainen kertovat.

Vauvoja juhlitaan vapaan yhdessäolon lisäksi maksuttoman keittopäivällisen ja taaperomessun merkeissä. “Taaperomessu on lyhyt jumalanpalvelus, jossa on lapsille tuttuja lauluja ja leikkejä sekä ehtoollinen. Messuun voi osallistua rennosti omalla tavallaan, liikkuminen tilassa ja vauvojen äänet kuuluvat asiaan”, Vapaavuori ja Suomalainen muistuttavat.

Vauvan päivää toteuttaa VauvaSuomi ry yhteistyössä perheiden, palvelujen, järjestöjen, yritysten ja median kanssa.

Kaikissa tapahtumissa huomioidaan vallitseva koronatilanne kiinnittämällä huomiota turvaväleihin sekä käsihygieniaan. Tapahtumiin tulee osallistua vain terveenä.

 

Kuva: Sanna Krook / Kirkon kuvapankki
 

Mon Sep 21 11:04:08 EEST 2020