Uutislistaukseen

Piispa Jukka Keskitalon pääsiäistervehdys

Yhteinen risti

Piispa Jukka Keskitalo


Ristinsä kullakin, sanotaan. Useimmiten ristimme ovat hyvin henkilökohtaisia. Edes lähellä oleva ihminen ei aina tiedosta, millaista taakkaa toinen ihminen elämässään kantaa. Jollekin meistä vastoinkäymiset kasvavat niin suuriksi, että hän kokee jäävänsä aivan yksin oman ristinsä painon alle.  

Tänä keväänä koko maailma kantaa yhteistä ristiä, koronavirusepidemian salakavalaa uhkaa. Vielä pari kuukautta sitten uutiset Kiinasta vaikuttivat kaukaisilta. Nyt poikkeusolojen ja rajoitusten myötä arki on muuttunut kaikkialla maailmassa. Näin on käynyt myös tavallisesti niin turvallisessa Suomessa. Olemme joutuneet myöntämään, että emme ole edes omassa lintukodossamme turvassa tältä koko maailman sekoittaneelta virukselta. 

Ajankohtaista yhteistä koronaviruksen ristiä kantaessamme meidän on tärkeä muistaa, että risti on myös pääsiäisen raamatunkertomusten ytimessä. Evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus kantoi itse omaa ristiään, johon hänet lopulta nostettiin Golgata -nimisellä kukkulalla.  

”Se on täytetty”, olivat Jeesuksen viimeiset sanat ristiltä. Sen jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä näin sovittaen syntimme. Ristillä Jeesus laittoi täytäntöön elämänsä aikana lausumansa sanat: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Rististä tuli lopulta rakkauden ja toivon merkki. 

Risti ei kuitenkaan muodostunut pääsiäisen evankeliumikertomuksen viimeiseksi näytökseksi. Pääsiäisaamuna haudalle menneet naiset palasivat mukanaan ilosanoma: Jeesus elää! Tyhjältä haudalta loistava häikäisevä valo kukistaa ristin ja kuoleman synkkyyden. 

Samalla kun koronaviruksen uhka on lamaannuttanut arkista elämäämme, julistaa ympärillämme talven otteesta vapautuva luonto jotakin aivan muuta. Pohjoisen joet ja järvet vapautuvat jääkansien alta. Silmut puhkeavat tänäkin keväänä puihin. Uusi elämä herää luonnossa esiin. 

Keväisen luonnon sinfonia soi samassa tahdissa kristillisen toivon sanoman kanssa. Tämän toivon sanoman voimaannuttamina tukekaamme toinen toisiamme näinä haastavina kuukausina. Rohkaiskoon meitä Jumalan sanan kohta Jeremian kirjasta: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. 


Pääsiäisen alla 2020,  

Jukka Keskitalo 

Oulun hiippakunnan piispa
 

2020-04-03 11:13:25.0