Uutislistaukseen

Tuomiokirkon kello siirtyy seurakunnille

Oulun kaupunki lahjoittaa seurakuntayhtymälle tuomiokirkon tornissa sijaitsevan aikaa näyttävän kellon.
Tuomiokirkon kellon_tapulin kunnostus2015_018_THUMB.jpg

Oulun kaupunki/tiedote 20.1.2016

Oulun kaupunki lahjoittaa Oulun seurakuntayhtymälle Oulun tuomiokirkon tornissa sijaitsevan aikaa näyttävän kellon sunnuntaina 24.1.2016 kello 9.45 Oulun tuomiokirkossa.

Oulun kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Matti Roivainen luovuttaa kellon tuomiorovasti Matti Pikkaraiselle ja yhtymäjohtaja Ilpo Kähköselle osana seurakuntayhtymän 50-vuotisjuhlallisuuksia.

Oulun kaupunki on paitsi hankkinut kellokoneiston, myös huolehtinut tuomiokirkon kellon ylläpidosta ja huollosta näihin päiviin saakka. Omistusoikeus lahjan kohteeseen siirtyy saajalleen 24.1.2016 ja samalla lahjan saajalle siirtyy vastuu kellon ylläpidosta ja hoidosta sekä niihin liittyvistä sopimuksista.

Kaupunki päätti kustantaa tornikellon, kun Oulun kirkontornin rakentaminen oli alkanut vuonna 1843, koska siitä olisi hyötyä kaikille kaupunkilaisille. Ilmajokelainen kelloseppä Juho Yli-Könni lupasi rakentaa kellon 820 hopearuplalla, ja kaupunki hyväksyi tarjouksen vuonna 1844.

Kellokoneisto asennettiin paikoilleen heinäkuussa 1845.

Kuva: yksityiskohta tuomiokirkon kellosta sen kunnostusvaiheessa, Sanna Krook

2016-01-21 09:55:01.0