Uutislistaukseen

2017_02 laskiainen yhteisvastuu_0487.jpg

Laskiaisena iloitaan mäessä ja syödään hernekeittoa

20.2.2020 10.47 Oulujoen seurakunnan Yhteisvastuu -tapahtumassa helmikuussa vuonna 2017 mäkeä laskettiin aurinkoisessa kelissä. (Kuva: Sanna Krook)

Tänä vuonna laskiaissunnuntaita vietetään 23.2. ja laskiaistiistaita 25.2. Laskiaiseen kuuluu nykyisin mäenlasku, laskiaispullat ja hernekeitto, mutta laskiaisella on juurensa kristillisessä perinteessä. 

Laskiaissunnuntaita seuraavana keskiviikkona vietetään tuhkakeskiviikkoa, josta alkava 40 arkipäivän paastonaika kestää pääsiäissunnuntaihin. Viime vuosina on yleistynyt tapa, jossa seurakuntalainen voi ottaa vastaan otsaansa tuhkamerkin katumuksen ilmauksena.  Tuhka muistuttaa katoavaisuudesta, mutta entisaikaan tuhkasta tehtiin saippuaa, joten tuhka symboloi myös puhdistautumista. Tuhkakeskiviikon iltamessuja ja sanajumalanpalveluksia järjestetään useissa Oulun seurakuntien kirkoissa. 
Paasto kuuluu luterilaiseen perinteeseen, mutta se ei tarkoita pelkästään tietystä ruoasta pidättäytymistä. Paastonaika voikin olla esimerkiksi pyrkimys yksinkertaisempaan elämäntyyliin ja antaa mahdollisuuden hiljentymiseen.

Laskiaisena koko perheen tapahtumia

Oulun seurakunnat tarjoavat toimintaa sekä laskiaissunnuntaille että laskiaistiistaille. Laskiaissunnuntaita pääsee viettämään esimerkiksi ulkoilun merkeissä Karjasillan kirkon pihapiirissä (Nokelantie 39) on luvassa muun muassa poniratsastusta ja kärryajelua. Ulkoilupäivän lomassa voi nauttia laskiaispullaa ja makkaraa. Tapahtuman tuotto menee partiotoiminnalle ja Yhteisvastuukeräykselle. Karjasillan laskiaistapahtuma alkaa kello 10 laskiaissunnuntain messulla. Ulkoiluaktiviteetit alkavat kello 11 ja jatkuvat kello 13 saakka.

Hintan seurakuntatalolla (Hintantie 89) ja Hovisuon urheilupuistossa järjestetään Talvi-ilottelu laskiaissunnuntaina kello 12 – 14. Ohjelmassa on ulkoilun lisäksi rekiajelua, alpakoita, luistelukoulu ja keppihevoskisa. Tapahtuman järjestävät LC-OULU/Myllyoja-Haapalehto, Oulujoen seurakunta ja Tervapartio & yhteistyökumppanit.

Laskiaistiistaina 25.2. kello 11 – 13 järjestetään myyjäiset Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3) Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Myynnissä muun muassa käsitöitä, hernekeittoa ja laskiaispullia. Löytöjä voi tehdä myös kirpputoripöydästä.