Uutislistaukseen

Kymppileirille mahtuvat kaikki

Suuren suosion saanut leiri kokoaa satoja kymmenvuotiaita Rokualle
Lapsia leikkimässä kymppileirillä


Oulun seurakuntien vuosittain 10-vuotiaille järjestämä kymppileiri on saavuttanut suuren suosion. Tulevana kesänä kymppileirille pääsevät mukaan kaikki määräaikaan mennessä ilmoittautuneet. Viime vuonna mukana oli 410 leiriläistä.

Kymppileirejä järjestetään kaksi, molemmat juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ensimmäinen leiri on tarkoitettu Kiimingin, Haukiputaan, Oulujoen ja tuomiokirkkoseurakunnan kymmenvuotiaille. Toiseen leiriin osallistuvat Tuiran, Karjasillan ja Oulunsalon seurakuntien kymmenvuotiaat. Yhden leirin kesto on neljä vuorokautta. Leirit pidetään Rokualla.

Leirin ohjelmisto koostuu muun muassa erätaitojen opettelusta, liikunnasta ja musiikista. Myös lähetyskasvatus on osa leirin toimintaa.

Leirillä majoitutaan puolijoukkueteltoissa. Teltoissa majoittuu 12-15 henkilöä, joista kaksi on isosia.

”Leirillä on hyvää ja laadukasta ohjelmaa ja se on loistava paikka saada uusia kavereita. Kymppileiri on eräänlainen seikkailu”, kuvailee kymppileirin johtaja, nuorisotyönohjaaja Pertti Putila.
 
Kymppileirille ilmoittaudutaan 10.3. mennessä osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/kymppileiri. Leirimaksu on 60 euroa.

 

Thu Feb 13 12:26:00 EET 2020