Uutislistaukseen

Lahjakorteilla joulu vähävaraisille

Oulun seurakuntien diakoniatyö järjestää joulun alla useita lahjakorttikeräyksiä vähävaraisten oululaisten tukemiseksi. Lahjakortin voi toimittaa seurakuntien kirkkoherranvirastoihin, mistä diakoniatyöntekijät jakavat ne ennen joulua niitä tarvitseville. Diakoniatyöntekijät eivät ota vastaan tavaralahjoituksia, sillä säilytystilaa on vähän eikä lahjoitettu tavara ja tarve välttämättä kohtaa.
Kuvassa nainen, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Heidi Karvonen. Kädessään hänellä on lahja...

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Heidi Karvosella on kädessään lahjakortteja, jotka jaetaan vähävaraisille ennen joulua. (Kuva: Mari Aho-Palola)

 

Diakoniatyöntekijät tekevät avustustyötä läpi vuoden, mutta monessa perheessä joulun aikaan korostuu huono taloudellinen tilanne.

 

­– Kaikki meille tulleet lahjakortit jaetaan niitä tarvitseville, jakamatta ei jää yhtään, kertoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Heidi Karvonen.

 

Kortin voi ostaa markettien lisäksi esimerkiksi ravintolaan, kuten pitseriaan.

 

– Monelle on ylellisyyttä päästä syömään ulkona, Karvonen muistuttaa.

 

Lahjakorttiin ladattavan summan voi itse päättää, kaikki summat ovat hyviä. Halutessaan kuoreen voi kirjoittaa, millaiseen perheeseen tai elämäntilanteessa olevalle haluaa osoittaa lahjakortin.

 

Keräykset eri mittaisia

 

Käynnissä olevat lahjakorttikeräykset ovat eri mittaisia. Oulun tuomiokirkkoseurakuntaan voi toimittaa lahjakortin vielä 20. joulukuuta saakka.

 

Oulujoen seurakunnassa lahjakortteja voi tuoda 3.12. saakka Hintan seurakuntatalolla. Tuiran seurakunnassa lahjakortteja otetaan vastaan 5. joulukuuta asti. Karjasillalla lahjakortteja otetaan vastaan 9.12. asti.

Oulunsalossa lahjakortin voi toimittaa kirkkoherranvirastoon 5. joulukuuta mennessä.

 

Kiimingin seurakunnan alueella lahjakortteja ehtii hankkia 12. joulukuuta saakka, mutta ensin pyydetään ottamaan yhteyttä diakoniatyöntekijöihin.

 

Vaihtoehtoisesti diakonialle voi antaa rahalahjoituksen tilisiirtona, jolloin seurakunta hankkii lahjoituksella lahjakortteja. Karjasillan seurakunnassa voi lahjoittaa myös Kotimaan avun sivuston kautta. Myös Haukiputaalla voi lahjoittaa myös Kotimaan avun kautta.  Seurakuntien keräysaikataulut ja lahjakorttien palautuspaikat löytyvät osoitteesta oulunseurakunnat.fi/joulu.

 

Julkaistu 26.11.2019

2019-11-26 08:40:00.0