Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jesse Kaikuranta konsertoi Oulussa yhdessä kitaristi Peter Engbergin kanssa. Kuva: Anni Suikkanen
Kaikuranta kertoo hengellisen musiikin olleen lähellä hänen sydäntään aina opiskeluajoista asti:
”Varsinkin nuorempana tykkäsin jenkkigospelista erityisesti paljon. Myös Jipun hengellisempää tuotantoa olen kuunnellut paljon. Tuntui luontevalta lähteä tekemään sellaista itsekin.”
Oulun ev.lut. seurakunnat ovat järjestäneet Linnanmaalla sijaitsevan Pyhän Luukkaan kappelissa kaikille avoimia elävän musiikin iltoja jo yli kymmenen vuoden ajan. Maksuttomien ja kaikille avoimien KappeLive-konserttien ideana on tarjota monipuolisesti musiikkia eri-ikäisille ihmisille.
Kurkkulaulua ja kanteletaidetta
Lauantaina 5. lokakuuta KappeLivessä matkataan muinaisesta äänellä itkusta runo- ja kurkkulauluun. Musiikissa yhdistyvät vanhat suomalais-ugrilaiset kansanlaulut sekä kurkkulaulu ja tuvalaiset perinnesoittimet. Tulkinnasta vastaa Luineh-duo, jonka muodostavat oululaislähtöinen Noora Kauppila (laulu, lyömäsoittimet, itku) ja Juuso Raunio (kurkkulaulu, igil, doshpuluur). Musiikin voima saa alkunsa kahden perinteen yhdistymisestä ja kasvaa nykyhetkeen rujon kauniiksi tulkinnoiksi.
Lauantaina 7. joulukuuta KappeLiven joulukonsertissa kuullaan ortodoksisia kirkonkelloja jäljittelevää musiikkia, josta kanteletaiteilija Minna Raskinen innostui vieraillessaan venäläisessä kirkonkellomuseossa vuonna 2013. Venäjän matkan tuloksena syntyi Rinki-albumi, jonka rap-artisti Paleface valitsi vuoden 2017 kantelelevyksi. Rinki-projektin konsertissa Minna Raskinen (15- ja 19-kieliset kanteleet) esiintyy yhdessä Tapani Rinteen (bassoklarinetti) ja Markus Ketolan (vibrafoni, perkussiot) kanssa. Konsertin musiikkia voi luonnehtia etno- ja jazz-sävytteiseksi ambientiksi. Esitykseen kuuluu taiteilija Pasi Granqvistin videoteos.
Julkaistu 30.8.2019
30.8.2019 10.28