Uutislistaukseen

Suomen Kanttorikuoro esiintyy Haukiputaalla 7.5.

Chorus Cantorum Finlandiae - Suomen Kanttorikuoro konsertoi Haukiputaan seurakuntakeskuksessa ti 7.5. klo 18.30. Mukana on myös pienellä osuudella Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro.
Suomen Kanttorikuoro

Suomen Kanttorikuoro

Ohjelmassa on monipuolinen kattaus kaunista kuoromusiikkia - niin kirkkomusiikin klassikkoja, kuin uudempaakin sävelkieltä, hengellisiä suosikkisävelmiä unohtamatta. Konsertti on samalla tällä erää viimeinen kuoron nykyisen taiteellisen johtajan Kari Turusen kanssa, ennen hänen siirtymistään Vancouver Chamber Choirin johtajaksi. Nyt voi nauttia pitkäaikaisen yhteistyön lopputuloksista vielä kerran.

Suomen Kanttorikuoron juuret ulottuvat vuoteen 1892, jolloin ensimmäisen kerran esiintyi “Kanttorikööri”, kanttoreiden mieskuoro. Vuonna 1910 kuoro rekisteröityi, mutta sotien aikana toiminta hiljeni. Vuonna 1948 perustettiin Suomen Kanttorikuoro - Chorus Cantorum Finlandiæ ry, joka jatkoi kuoroedeltäjänsä toimintaa. CCF toimi mieskuorona vuoteen 2007 saakka, jolloin se avasi ovensa myös naisille ja kirkkomusiikin ammattiopiskelijoille.

Kuoro kokoontuu eri puolella Suomea muutaman päivän pituisille harjoitus- ja esiintymiskiertueille 3–5 kertaa vuodessa. Se on konsertoinut historiansa aikana Suomessa yli 500 kertaa ja ulkomailla useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa. Viimeisin ulkomaanmatka kohdistui Saksaan Marktoberdorfiin Musica Sacra -festivaaleille toukokuussa 2018.

Viime vuosina CCF:n ohjelmisto on perustunut kolmeen pilariin: tutut ja perinteiset hengelliset laulut sekä virret, klassiset kirkkomusiikkiteokset sekä uusi hengellinen kirkkomusiikki. Äänitteitä on ilmestynyt seitsemän, joista viimeisin ‘Laulaen kiitän’ äänitettiin vuonna 2013.

Kuoroa on johtanut vuodesta 2011 alkaen kuoronjohtaja, MuT Kari Turunen.


Suomen Kanttorikuoron (CCF) konsertti

Haukiputaan srk-keskuksessa ti 7.5.2019 klo 18.30

Johtaa Kari Turunen

Mukana myös Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro Hannu Niemelän johdolla

Liput 10/5 € (puoli tuntia ennen konserttia ovelta)

2019-04-30 08:25:00.0