Uutislistaukseen

Kokouspostia Oulun yhteisen kirkkoneuvoston kokouksesta 28.3.

Kokouksessa käsiteltiin muun muassa viime vuoden tilinpäätöstä.
tilinpäätös.jpg

Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokous oli torstaina 28.3. klo 16.15 alkaen. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa viime vuoden tilinpäätöstä.

Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen esityslista ja julkiset liitteet löytyvät verkkosivuiltamme www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko.  Lisätietoja kustakin käsiteltävästä asiasta voitte kysyä esityslistassa näkyvältä esittelijältä. Tiedottajana kokouksessa oli viestintäjohtaja Sakari Korpi p. 040 510 2836.

Talouden tasapainottaminen on onnistunut hyvin - säästötoimet jatkuvat 

Oulun seurakuntayhtymän vuoden 2018 tilinpäätös oli alijäämäinen 52 915 euroa. Toimintakulut pysyivät ennallaan ja olivat runsas 32 miljoonaa euroa. Kirkollisverotulot, 29 miljoonaa euroa, laskivat hieman eli 1,5 prosenttia. Kirkollisverotulot ovat laskeneet tai pysyneet ennallaan viime vuosina.

Investointikulut olivat 1,2 miljoonaa euroa. Suurimmat investoinnit olivat Yli-Iin kirkon remontti, 0,5 miljoonaa euroa ja Haukiputaan seurakuntakeskuksen julkisivuremontti, 0,3 miljoonaa euroa.

Talouden tasapainottamisohjelma on toteutunut tähän mennessä hyvin. Vuoteen 2013 verrattuna toimintakulut ovat vähentyneet 7 prosenttia, työntekijämäärä on vähentynyt 31 henkilöllä pääasiassa eläkkeelle siirtymisten kautta ja kiinteistöjä on vähennetty 15 prosentilla. Säästötoimia jatketaan edelleen vähällä käytöllä olevia kiinteistöjä myymällä ja purkamalla sekä henkilöstö- ja toimintakuluja hillitsemällä.

 Oulun seurakunnissa on 147 689 jäsentä. Vuonna 2018 kirkosta erosi 2 649 jäsentä. Oululaisista 72,5 prosenttia kuuluu edelleen kirkkoon.

Lisätietoja tilinpäätöksestä Oulun seurakuntayhtymän talousjohtaja Arja Ahonen p. 040 502 0108


Päätökset Oulun yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 28.3.2019


§58 Kokoukseen osallistujat ja järjestäytymisasiat

§59 Edustajat Rauhan Tervehdys ry:n vuosikokouksiin 2019–2020

Päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen.

§60 Avustukset kirkollisiin tarkoituksiin 2019

Päätettiin, että Veteraanijärjestöille veteraaniseppeleiden hankintaan myönnetään 7000 euroa.

§61 Avustukset 2018 (Kirkon Ulkomaanapu, lähetysjärjestöt)

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että

1. Kansainväliseen diakoniaan ja kirkkojen väliseen avustustoimintaan myönnetään Kirkon Ulkomaanavun kautta 239 090 euroa (kustannuspaikka Yhteiset tehtävät ja avustukset 1201010106 tili 482000 Kirkon Ulkomaanapu). Varataan samalle kustannuspaikalle ja tilille 5 000 euroa Viron ja Inkerin kirkolliseen työhön.

1. Lähetysjärjestöille varattu avustusmääräraha jaettiin seuraavasti

Yhteiset tehtävät ja avustukset 1201010106 tili 480000 Lähetystyö) seuraavasti:

Avustuksen saaja TA 2019
Suomen Lähetysseura ( SLS) 212 103
Suomen Pipliaseura (SPS) 14 565
Suomen Ev.-lut. Kansanlähetys(SEKL) 27 291
Suomen Lut. Evankeliumiyhdistys (SLEY) 26 253
Lähetysyhdistys Kylväjä (ELK) 38 483
Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) 39 938
Yhteensä 358635



 1. Suomen Merimieskirkko ry:lle myönnettiin sopimuksen mukaisesti
26.000 euroa (kustannuspaikka Yhteiset tehtävät ja avustukset 1201010106 tili 481000 Merimieskirkko).

§62 Viestinnän asiantuntijaryhmän perustaminen

1.Päätettiin valita viestinnän asiantuntijaryhmän vuosille 2019-2020
2.Ryhmään nimettiin viestintäjohtaja Sakari Korpi (koollekutsuja ja puheenjohtaja), erityisavustaja Harriet Urponen, viestintäjohtaja Mikko Salmi, eläkeläinen (toimittaja) Hannu Tarvas, toimittaja Minna Akimo, digitaalisten palveluiden kehityksen johtaja Taru Pulkkinen, toimittaja Lyly Rajala . Tarvittaessa voidaan käyttää eri alojen asiantuntijoita.
3.Sihteeriksi nimettiin tiedottaja Sanna Krook.

§63 Konserni- ja sijoitustyöryhmän asettaminen 2019–2020

1. Päätettiin valita konserni- ja sijoitustyöryhmän vuosille 2019-2020

2. Ryhmään nimettiin yhtymäjohtaja (kokoonkutsujana), yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, jokaisesta valtuustoryhmästä yksi edustaja eli Eero Hyytinen, Pirjo Pyörälä, Mikko Raudaskoski ja Markus Siljander sekä talousjohtaja Arja Ahonen ja kiinteistöjohtaja Jaana Valjus.Tarvittaessa konserni- ja sijoitustyöryhmä voi kutsua kuultaviksi eri alojen asiantuntijoita.

§64 Yli-Iin toimitilat, hankesuunnittelutyöryhmän asettaminen

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti

1. asettaa Yli-Iin toimitilat -hankesuunnittelutyöryhmän. Puheenjohtajaksi nimettiin kiinteistöjohtaja. Jäseniksi nimettiin Kiimingin seurakunnan kirkkoherra, työntekijöiden edustajaksi kappalainen Matti Jurvelin, kiinteistötoimen johtokunnan edustajaksi Kaisu Kortesalmi ja sihteeriksi kiinteistösihteeri. Yhteinen kirkkoneuvosto nimesi edustajakseen työryhmään Eeva-Maria Parkkisen. Yli-iin alueelta nimettiin Ahti Alatalo.

§65 Seurakuntayhtymän tilinpäätös ja toimintakertomus 2018 

Yhteinen kirkkoneuvosto
1.       hyväksyi seurakuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2018;
2.       päätti, että säästöjä ei siirretä seuraaville vuosille, vaan säästöt jäävät pysyviksi. Ylitykseen tulee olla perustellut syyt. 
3.       totesi, että seurakuntayhtymän tilinpäätös osoittaa 52 916,77 euroa alijäämää;
4. Päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että seurakuntayhtymän tilikauden alijäämä, 52 916,77 euroa siirretään tilikauden yli-/alijäämätilille;
5.       hyväksyi Oulun, Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon hautainhoitorahastojen vuoden 2018 tilinpäätökset;
6.       totesi, että Oulun hautainhoitorahaston tilinpäätös osoittaa alijäämää 159 910,74 euroa, Haukiputaan hautainhoitorahaston tilinpäätös alijäämää 6 215,10 euroa, Kiimingin hautainhoitorahaston tilinpäätös ylijäämää 3 182,94 euroa ja Oulunsalon hautainhoitorahaston tilinpäätös ylijäämää 368,47 euroa; 
7. Päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Oulun, Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon hautainhoitorahastojen tilikauden ylijäämät/alijäämät siirretään tilikauden yli-/alijäämätileille;
8.       allekirjoitti tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2018;

Päätti lähettää tilinpäätökset seurakuntayhtymän tilintarkastajan tarkastettavaksi;
 
§66 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle hautaustoimen päällikön päätöstä koskevasta valituksesta.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti antaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle esityslistalla kuvatun mukaisen lausunnon, jonka mukaan Sirkka Kankaan vaatimukset asiassa tulee hylätä kokonaisuudessaan.

§67 Vs. sairaalasielunhoitaja, Jurvelin Hilla ajalle 1.4.2019–31.8.2019

Päätettiin palkata Hilla Jurvelin vs. sairaalasielunhoitajaksi ajalle 1.4.2019 – 31.8.2019.

§68 Kehitysvammaistyön pastorin viransijaisuus

Päätettiin ottaa teologian maisteri Hanna Yliraudanjoki hoitamaan kehitysvammaistyön pastorin viransijaisuutta ajalle 1.4. – 31.12.2019.

Päätettiin antaa teologian maisteri Hanna Yliraudanjoelle vokaatio kehitysvammaistyön papin viransijaisuutta varten ajalle 1.4. – 31.12.2019 Oulun hiippakunnassa tapahtuvaa pappisvihkimystä varten.

§69 Oulun seurakuntayhtymän ylimmän johdon palkantarkistus 1.4.2019–31.3.2020

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti Oulun seurakuntayhtymän ylimmän johdon peruspalkkaan liitettävästä järjestelyvaraerän käytöstä palkkatyöryhmän tekemän valmistelun mukaisesti ajalle 1.4.2019 – 31.3.2020.

§70 Viranhaltijapäätökset

§72 Ilmoitusasiat sekä muut mahdolliset asiat
 
§73 Pöytäkirjan nähtävillä oloaika, kokouksen päättäminen sekä oikaisuvaatimusohjeen ja valitusosoituksen antaminen

Fri Mar 29 08:06:00 EET 2019