Uutislistaukseen

Seurakuntien vapaaehtoisten syksy alkaa siunauksella

Oulun ev.lut. seurakuntien vapaaehtoiset saavat siunauksen ja heidät lähetetään tehtäviinsä uuden toimikauden alkaessa kirkoissa eri puolilla Oulua.

 

Oulujoen Elojuhlassa palkittiin vapaaehtoisia seurakuntatyön ansiomerkeillä

Kuva on 19.8. järjestetystä Oulujoen Elojuhlasta, jossa palkittiin pitkän vapaaehtoisuran tehneitä seurakuntatyön ansiomerkeillä. Kuvaaja: Merja Ojala.

Kaikkia nykyisiä ja uusia vapaaehtoisia kutsutaan  jumalanpalveluksiin, jotka järjestetään 9. syyskuuta kello 10 Oulun tuomiokirkossa, Pyhän Luukkaan kappelissa sekä Kiimingin, Karjasillan, Oulujoen ja Tuiran kirkoissa. Lisäksi Tuiran seurakunnan alueella on samana päivänä vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen kello 12 Pyhän Tuomaan kirkossa ja Palokan seurakuntakodissa.

Oulunsalon kirkossa tilaisuus on 26.8. kello 10 ja Haukiputaan kirkossa 16.9. kello 10.

Jumalanpalvelusten päätyttyä juodaan kirkkokahvit.

 

Oulun seurakunnissa vapaaehtoiset työskentelevät esimerkiksi lapsi- ja nuorisotyön sekä diakonia- ja lähetystyön tehtävissä, musiikkitoiminnassa ja luottamushenkilöinä. Vapaaehtoistyötä tehdään omien taitojen, jaksamisen ja aikataulun mukaan. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua osoitteessa www.vapaaehtoistyö.fi/oulu.


Vapaaehtoisten muistaminen jumalanpalveluksessa on vuosittainen perinne.


 "Haluamme tukea, kannustaa, kiittää ja rohkaista vapaaehtoisia tehtävässään uuden toimintakauden alkaessa", kertoo Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä.

 

Vapaaehtoisia kaivataan vähävaraisten aamupalalle ja muistisairaiden laulaviksi ystäviksi

 

Tällä hetkellä uusille vapaaehtoisille on tarvetta muun muassa Keskustan seurakuntatalon vähävaraisten aamupalatilaisuuksien järjestelyissä sekä pyhäkoulutyössä eri puolilla Oulua.


Lisäksi kaivataan musikaalisia vapaaehtoisia muistisairaiden laulaviksi ja soittaviksi ystäviksi. Tehtävään liittyvä koulutus on maanantaina 3. syyskuuta kello 18-19 Keskustan seurakuntatalossa (Isokatu 17). Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös jo mukana olevat laulajat. Mukaan voi ilmoittautua osoitteessa  www.vapaaehtoistyo.fi/oulu.

 

Julkaistu: 24.8.2018

Kuva on 19.8. järjestetystä Oulujoen Elojuhlasta, jossa palkittiin pitkän vapaaehtoisuran tehneitä seurakuntatyön ansiomerkeillä. Kuvaaja: Merja Ojala.

 

 

 

 


 
 

2018-08-24 09:36:00.0