Uutislistaukseen

Oulun piispanvaalin ensimmäinen kierros 15.8.2018

Oulun hiippakunnan piispanvaalin ensimmäinen äänestyskierros on keskiviikkona 15.8. hiippakunnan yhdeksässä rovastikunnassa. Vaalikokoukset alkavat rovastikunnittain klo 13.00. Sitä mukaa, kun alustavat äänimäärät rovastikunnissa valmistuvat, niistä tiedotetaan Oulun hiippakunnan ja Suomen ev.lut. kirkon Twitter-tilillä sekä Oulun hiippakunnan Facebook-sivulla.

 

Kuvassa ovat Oulun hiippakunnan piispanvaalin ehdokkaat Jukka Hautala, Jukka Keskitalo ja Niilo Pesonen (va...

 

Oulun piispanvaalissa äänioikeutettuja on noin 1130. Äänioikeutetuista puolet on Oulun hiippakunnan pappeja ja lehtoreita, toisen puolen muodostavat maallikkoäänestäjät.

Kirkon viestintä lähettää mediatiedotteen, kun alustava tulos on selvinnyt, arviolta noin klo 15.

Ehdokkaat Oulun seuraavaksi piispaksi ovat Raudaskylän Kristillisen Opiston rehtori, TL Jukka Hautala, Kirkkohallituksen kansliapäällikkö, TT Jukka Keskitalo sekä Oulun Tuiran seurakunnan kirkkoherra, TT Niilo Pesonen.

Mikäli vaali ratkeaa jo ensimmäisellä vaalikierroksella, eli yksi ehdokkaista saa yli puolet kaikista annetuista äänistä, hän tulee suoraan valituksi piispan virkaan. Tässä tapauksessa medialle järjestetään tilaisuus tavata vaalin voittaja 15.8. klo 17.00 Oulun tuomiokapitulissa, Hallituskatu 3.

Kirkon viestinnän tiedote 10.8.2018
 

2018-08-10 13:20:00.0