Uutislistaukseen

Kesätyö vie kilot

Oululaisen Juuso Kallion kännykkä piippaa kesäisin joka arkiaamu kello 5.45. Se on raju muutos opiskelijalle, joka talviaikaiset opinnot Lapin yliopistossa eivät välttämättä edellytä läsnäoloa eivätkä sido kellonaikoihin. Kesätyö Oulun hautausmaalla tuo raamit elämään.

Kuvassa on haudan pintaa tasoittava Juuso Kallio.

”Työt alkavat seitsemältä ja loppuvat puoli neljältä. Pidän tästä selkeästä rytmistä, minusta tuntuu, saan töidenkin ulkopuolella enemmän aikaiseksi”, hän tuumii.

Oulun seurakuntien hautauspalvelut työllistää Kallion nyt kahdeksatta kesää peräkkäin. Ensimmäisten vuosien aikana työhön kuului etupäässä haravointia ja nurmikon leikkaamista. Viime kesästä lähtien Kallio on kuulunut yleistyöryhmään ja päässyt korjaamaan nurmikenttiä, tiivistämään hautoja ja trimmaamaan pensasaitoja.

”Täällä on kivat työkaverit ja mukava ulkoilmatyö, jossa saa liikkua koko päivän.”

Liikunnallinen kesätyö on osoittautunut oivaksi painonhallintakeinoksi.

”Laihdun joka kesä täällä työskennellessäni. Viime kesänä tippui 15 kiloa ja sain töistä pontta vielä lenkillä käyntiin iltaisin. ”

Kallio arvostaa hautausmaata työympäristönä. Hän toteaa, että hautausmaa ei ole mikä tahansa puisto, vaan tuntuu pyhältä paikalta, jonka kunnossapitäminen on tärkeää.

 

Tänä kesänä Oulun seurakunnat työllistää noin 150 kesätyöntekijää, joista suurin osa sijoittuu hautauspalveluihin. Kesäaika räjäyttää työntekijämäärän, sillä toimistopuutarhuri Outi Soukaisen mukaan hautauspalveluissa ahkeroi kesällä vakituisen 16 työntekijän lisäksi 120–130 kausi- ja kesätyöntekijää. Työkohteita eli hautausmaita on 13.

”Kesätyöntekijöiden merkitys on valtavan suuri. Tänä vuonna kevät tuli hieman myöhässä, mutta kesätyöntekijöiden avulla hautausmaiden siistiminenkin saatiin tehtyä ajoissa.”

Jos Juuso Kallion olisi mainittava työnsä huono puoli, se olisi ikävältä tuntuva kukkapenkkien siivous. Vesisade ei niinkään haittaa.

”Sadekamppeilla siitäkin selviää.”

 

kuva ja teksti Marita Ahlgren

 

Julkaistu 22.5.2018.

2018-05-22 12:54:00.0