Uutislistaukseen

yhteinen kirkkovaltuusto kokous 2016_M.jpg

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous tiistaina 12.12.: käsittelyssä talousarvio

12.12.2017 10.05

Talousjohtaja: Kirkollisverotulojen menetys on ollut yllättävän suuri


Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous on tänään tiistaina 12.12. kello 18 Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17. 

Käsittelyssä ensi vuoden talousarvio

Yhteinen kirkkovaltuuston kokouksessa käsitellään muun muassa ensi vuoden talousarviota.

Oulun seurakuntien verotulot ovat laskeneet tänä vuonna peräti 4 prosenttia. Oulun seurakuntayhtymän talousjohtajan Arja Ahosen mukaan yksi merkittävin syy verotulojen laskuun on kilpailukykysopimus.

”Kirkollisverotulojen menetys on ollut yllättävän suuri, sillä esimerkiksi julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaus vähentää verotuloja. Lisäksi Suomessa virinnyt kasvu ei näy vielä seurakuntien verotuloissa eivätkä seurakunnat saa enää yritysten maksamia yhteisöverotuloja”, Ahonen toteaa.

Oulun seurakuntien talousarvion mukaan vuonna 2018 kertyy verotuloja 29 miljoonaa euroa. Veroprosentti pidetään ennallaan 1,30 prosentissa. Ensi vuoden talousarvioesitys on verotulojen heikon kehityksen vuoksi 1,9 miljoonaa euroa alijäämäinen.

 

Talouden tasapainottamista jatketaan

Toimintakulut laskevat edelleen, ja ne ovat ensi vuonna 33 miljoonaa euroa. Tästä summasta henkilöstökuluja ovat noin puolet, työntekijöitä Oulun seurakunnissa on noin 400.

Talouden tasapainottamista jatketaan muun muassa kiinteistöjä vähentämällä. Myös osa eläkkeelle siirtymisen myötä vapautuvista työsuhteista jätetään täyttämättä.

Investoinnit ovat ensi vuonna noin 4 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen hanke, Intiön kappelin peruskorjaus, aloitetaan ensi vuonna. Peruskorjaus tulee maksamaan kokonaisuudessaan arviolta 5,8 miljoonaa euroa.

 

Esityslista yhteisen kirkkovaltuuston kokoukseen 12.12.2017
§74  Kokouksen osallistujat ja järjestäytymisasiat
§75  Talousarvio vuodelle 2018 sekä toimintasuunnitelma 2018 - 2020 (Lisätietoja:
Oulun seurakuntayhtymän talousjohtaja Arja Ahonen p. 040 5020108)
§76  Hautainhoitorahastojen talousarvio vuodelle 2018 ja toimintasuunnitelma 2018 - 2020
§77  Haukiputaan seurakuntakeskuksen julkisivujen uusiminen, toteutussuunnitelmat, rakentamispäätös ja määräraha
§78  Oulun tuomiokirkko, ikkunoiden korjaus, suunnitelmat, rakentamispäätös ja määräraha
§79  Yli-Iin kirkko, ikkunoiden ja vesikaton peruskorjaus sekä sprinklerin lisääminen, suunnitelmat, rakentamispäätös ja määräraha
§80  Saarelan monitoimitalon yhteistyösopimuksen ja siihen liittyvän vuokrasuhteen päättäminen
§81  Valtuustoaloite toiminnasta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kanssa

Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät myös verkkosivuiltamme www.oulunseurakunnat.fi/paatoksentekoLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Julkaistu 12.12.2017