Uutislistaukseen

Kauneimmat joululaulut raikaavat myös kylätaloissa ja kirjastossa

Kauneimpia joululauluja pääsee jälleen laulamaan ensimmäisestä adventtisunnuntaista 3.12. alkaen. Sunnuntaina laulamaan pääsee klo 14 Koljunmajalla (Koljontie 83, Haukipudas) ja klo 15 Karjasillan kirkossa.
Kuvassa Kauneimpien joululaulujen logo

Kaikkiaan laulutapahtumia järjestetään Oulun seurakunnissa tänä jouluna yli 70. Laulutilaisuuksien lisäksi seurakunnissa järjestetään Kauneimmat joululaulut -messuja, joissa lauletaan joululauluja virsien sijaan.

Kauneimmat joululaulut rantautuvat tänä vuonna niin kylätaloihin, kouluihin kuin kirjastoonkin. 
Ritaharjun kirjasto on yksi tämän joulun uusista laulupaikoista, siellä joululauluja lauletaan maanantaina 11.12. klo 18 alkaen. 
”Kirjasto on luonteva ja alueen ihmisille tuttu paikka. Kauneimmat joululaulut eivät tarvitse hienoja puitteita, vaan ne toimivat missä vain. Tärkeintä on yhdessä laulaminen”, Tuiran seurakunnan kanttori Tommi Hekkala muistuttaa.

Laulamaan kannattaa tulla ajoissa

Kauneimpien joululaulut ovat todella suosittuja tapahtumia. Hekkalan mukaan joululauluihin liittyy vahva tunnelataus.

”Lauluihin voi liittyä tunnemuistoja aina lapsuudesta saakka. Yhteislaulutilaisuudet ovat monelle vuosittainen tapa”, Hekkala kertoo.

Laulutilaisuuksien suosion takia niihin kannattaa saapua ajoissa paikalle. Kuhunkin tilaan voidaan ottaa sisään vain turvallisuusmääräysten mukainen määrä ihmisiä.


Tiedot kaikista Oulun seurakuntien Kauneimmat joululaulut –tilaisuuksista sekä muista joulun ajan tapahtumista löytyvät seurakuntien joulusivuilta osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/joulu.

 

Alla on Suomen Lähetysseuran tiedote kauneimmista joululauluista (13.11.2017)
 

Kauneimmat Joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa oleville nuorille

Tiedote. Julkaistu: 13.11.2017
Suomen Lähetysseura


Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kirkoissa tänä jouluna jo 45. kerran. Laulu raikuu ensimmäisestä adventista 3.12. alkaen aina loppiaiseen asti – jotkut hätäiset laulavat jo ennen ensimmäistä adventtia. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden nuorten hyväksi.

Seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran yhteistyössä järjestämien yhteislaulutilaisuuksien suosio näyttää vuosi vuodelta vain kasvavan. Arviolta miljoona suomalaista kokoontuu tuhansiin tilaisuuksiin laulamaan niitä kaikkein rakkaimpia joululauluja ja tekemään hyvää.

Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kuppiloissa, kauppakeskuksissa ja monenlaisissa muissa paikoissa. Tämän lisäksi Kauneimpia Joululauluja kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa. Vihkoja lähetetään tänäkin vuonna noin 20 maahaan.

Varpunen jouluaamuna on monen suosikki

Lähetysseura on painattanut 800 000 vihkoa seurakuntia varten. Vihkosta löytyvät perinteiseen tapaan ne kaikkein rakkaimmat joululaulut, joita ilman joulu ei tunnu joululta. Lisäksi mukana on myös pari uudempaa tai vähemmän tunnettua laulua.

Jokainen voi käydä Kauneimpien Joululaulujen verkkosivuilla äänestämässä omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, mitkä laulut tulevat ensi vuoden vihkoon. Äänestäneiden kesken arvotaan hemmotteluloma kahdelle hyvinvointikartano Kaisankodissa Espoossa. Viimevuoden äänestyksessä Varpunen jouluaamuna pudotti kakkossijalle edellisvuoden voittajan, Sydämeeni joulun teen -kappaleen. Kolmannen sijan vei edellisvuoden tapaan Tulkoon joulu.

Kauneimmat Joululaulut -nettiradiokanava toteutetaan perinteiseen tapaan yhdessä Jouluradion kanssa. Se onkin ollut Jouluradion suosituimpia kanavia. Kauneimpia Joululauluja voi kuunnella osoitteessa www.jouluradio.fi

Kolehti kehitysmaiden nuorille

Seurakuntien järjestämissä Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat kehitysmaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi.

Maailmassa on enemmän nuoria kuin koskaan – 1,8 miljardia. Yhdeksän nuorta kymmenestä asuu kehitysmaissa. Koulutuksen, toimeentulon ja turvallisuuden puute voivat syrjäyttää nuoren pysyvästi. Suomen Lähetysseura tukee heikoimmassa asemassa olevia kehitysmaiden nuoria saamaan koulutuksen, ammatin ja toimeentulon. Verkkosivuilta löytyy esimerkkejä Lähetysseuran työstä nuorten hyväksi eri maissa.

Jos joululaulutilaisuuteen ei tule otettua mukaan sopivan kokoista kolehtirahaa, ei huolta, kolehdin voi maksaa myös tekstiviestillä. Ohjeet viiden tai kymmenen euron arvoiseen lahjoitukseen löytyvät lauluvihkon takakannesta.
Viime jouluna Kauneimmat Joululaulut keräsi kaikkien aikojen ennätystuloksen, runsaat 1 090 000 euroa. Varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kehitysmaissa.

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen toimija, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoministeriön ohjelmatukea saava järjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

 

Kuva: Suomen lähetysseura
Julkaistu: 30.11.2017

2017-11-30 16:13:17.0