Uutislistaukseen

Menovinkit viikolle 42: Jakkukylän hautausmaa siirtyy Iin seurakunnalle pienin juhlallisuuksin

jakkukylän hautausmaa

Jakkukylän hautausmaan 80-vuotisjuhlaa ja hautausmaan siirtymistä Iin seurakunnalle juhlistetaan tiistaina 17. lokakuuta. Kyseessä on pieni seremonia, jossa ovat paikalla Oulujoen seurakunnan vt. kirkkoherra Antti Leskelä, Iin seurakunnan kirkkoherra Tapani Ruotsalainen ja hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi. Hautausmaan parkkipaikalla kello 18 alkavaan tilaisuuteen odotetaan noin 50 osanottajaa.

 

Hartauspuheen juhlassa pitää Tapani Ruotsalainen. Tilaisuudessa lauletaan hautausvirsiä ja sen lopuksi on kahvitarjoilu. Hautausmaan luovutuksen merkiksi Oulujoen seurakunta luovuttaa siunauslapion Iin seurakunnalle.

 

Virallisesti Jakkukylän hautausmaa siirtyy Oulujoen seurakunnalta Iin seurakunnalle vuoden 2018 alussa. Taustalla on kuntarajan muutos, kun nykyisin Ouluun kuuluvasta Jakkukylästä tulee osa Iin kuntaa. Kuntarajan siirtyessä siirtyy myös seurakuntien raja, sillä nykylainsäädännön mukaan yhdessä kunnassa saa toimia vain yksi evankelisluterilainen seurakunta tai seurakuntayhtymä. Samassa yhteydessä Jakkukylän seurakuntalaisista tulee Iin seurakunnan jäseniä.

 

Jakkukylässä on noin 400 asukasta, joista 350 on seurakunnan jäseniä. Jakkukylän hautausmaalla on 600 hautapaikkaa ja sinne on haudattu 500 vainajaa. Vuosittain hautauksia on alle kymmenen. Jakkukylän hautausmaa on ollut käytössä vuodesta 1937 lähtien.

 

Oulun ev.-lut. seurakuntien menovinkit 16.–22.10.

 

Luther-esitelmä 4/5. maanantaina 16.10. kello 18–21 Tuiran kirkossa (Myllytie 5). Teologi ja tohtorikoulutettava Sini Mikkola esitelmöi aiheesta Lähtökohtana keho: Naiseus, mieheys ja sukupuolten suhde Martti Lutherin ajattelussa. Viisiosaisen luentosarjan neljäs osa. Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu.

 

Virsi-ilta ”Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan” maanantaina 16.10. kello 20.30 Ylikiimingin kirkossa (Kirkkomäki). Mukana Ylikiimingin puhaltajat johtajana Jaakko Rahko.

 

Laulu kuuluu Kirkkotiellä. Oulun seurakuntien lapsikuorojen yhteiskonsertti ma 16.10. kello 19–20 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa (Kirkkotie 10). Mukana ovat Haukiputaan-, Pyhän Andreaan-, Pyhän Tuomaan- ja Oulunsalon lapsikuorot. Tilaisuus on osa kirkkomusiikkiviikkojen ohjelmaa. Vapaa pääsy.

 

Jakkukylän hautausmaan 80-vuotisjuhla ti 17.10. kello 18. Juhlan yhteydessä Oulun seurakuntayhtymä luovuttaa Jakkukylän hautausmaan Iin seurakunnalle. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

 

Hohde-kuoron konsertti ti 17.10. kello 18.30–20.30 Ylikiimingin seurakuntatalossa (Kirkkomäki 12). Hohde-sekakuoroa johtaa Leo Rahko.

 

Huilumusiikki-ilta ti 17.10. kello 19–20 Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7). Huilisti Eero Blomberg soittaa soolohuiluteoksia säveltäjiltä Bach, Marais, Couperin, Hotteterre, Debussy, Ferroud, Fukushima, Wildberger ja Karg-Elert. Tilaisuus kuuluu Oulun seurakuntien Kirkkomusiikkiviikkoihin. Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa.

 

Toivevirsien laulutilaisuus ke 18.10. kello 18 Yli-Iin seurakuntatalossa (Kirkkokuja 4). Laulamme yhdessä osallistujien toivomia virsiä. Tule ja tuo virsi tullessasi.

 

Isänmaamme Suomi -runonlausuntatilaisuus to 19.10. kello 13 Myllyojan seurakuntatalossa (Koivumaanojantie 2). Runot Oulun Seudun Lausujat : Marketta Kolehmainen, Kirsti Kämäräinen, Kyllikki Lantto ja Tuula Reiniharju. Hartaus Olavi Isokoski. Vapaaehtoinen kahvimaksu oman seurakunnan diakoniatyölle.

 

Kreettan kammarin konsertit la 21.10. kello 18–19 Haukiputaan kirkossa (Kirkkotie 10) ja su 22.10. kello 15 – 16 Tuiran kirkossa (Myllytie 5). Laura Kangas barokkiviulu ja Laura Röntynen cembalo. Vapaa pääsy, ohjelma 10/7 euroa.  Konsertit ovat osa Oulun seurakuntien kirkkomusiikkiviikkojen ohjelmistoa.

 

Kuva Kirkon kuvapankki Juha Alatalo/Studio Ilpo Okkonen

 

Julkaistu 12.10.2017

Thu Oct 12 11:42:00 EEST 2017