Uutislistaukseen

Merimieskirkon kesäjuhlia vietetään jälleen Oulussa

Tuiran kirkossa juhlitaan merellisissä tunnelmissa 12.–13.8. Suomen Merimieskirkon kesäjuhlien myötä.

Kesäjuhlien teema tänä vuonna on ”Alakko nää mua”. 

lukkari_vene_THUMB.png

Tuiran seurakunnan kirkkoherran Niilo Pesosen mukaan on hienoa saada tapahtuma jälleen Ouluun. Edellisen kerran kesäjuhlia on vietetty Oulussa 1990-luvulla. 
Myös silloin juhlat pidettiin Tuirassa.

 

Kesäjuhlien myös oululaisilla on mahdollista päästä tutustumaan Merimieskirkon toimintaan.
”Merimieskirkko toimii laajasti, ei vain merimiesten parissa, vaan nykyään erityisesti esimerkiksi niiden ihmisten tukena, jotka ovat siirtyneet töihin ulkomaille. Merimieskirkon toiminta on osa luterilaisen kirkkomme toimintaa ja osoittaa osaltaan sitä, miten kirkkona haluamme olla mukana ihmisten arjessa ja juhlassa kaikkialla maailmassa.”


Kesäjuhlat näkyvät yleisölle etenkin pääjuhlan sekä konserttien muodossa. Jo nyt Tuiran kirkossa voi lisäksi tutustua meriaiheiseen näyttelyyn.
Pääjuhlan juhlapuheen pitää europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Omat tervehdyksensä tuovat lisäksi Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, Konttivuokraus Oy:n toimitusjohtaja Ralf Mattson sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen.
Juhlan musiikista vastaa puhallinorkesteri Primo kapellimestarinaan Pauliina Sormunen. Ohjelmassa on lisäksi Hailuodon kirkkoherran Timo Juntusen esitys.
Kesäjuhlien konsertissa esiintyy Aki Saarela. Iltasoitosta vastaa jousikvartetti, jossa soittavat Henri Pigg, I viulu, Mirella Sipola, II viulu, Maria Vesterinen, alttoviulu, Maria Mattila, sello ja Raakel Pöyhtäri, piano/continuo.


Sunnuntaina merimiespastorit saarnaavat Oulun seurakuntayhtymän kirkoissa Haukiputaalla, Karjasillalla, Kiimingissä, Oulujoella sekä Oulun tuomiokirkossa. Juhlamessu pidetään Tuiran kirkossa.
”Tapahtuman järjestäminen on sujunut hyvin ja on ilo odottaa vieraita myös kauempaa. Samalla toivotan tervetulleeksi kaikki oululaiset paikalle!” Pesonen toivottaa.

 

Julkaistu 2.8.2017

2017-08-02 15:37:01.0