Pienoismallikerhossa rakennetaan ja vaihdetaan kuulumisia
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämä pienoismallikerho on tarkoitettu pienoismallien ja figuurien harrastajille ja se on suunnattu kaiken ikäisille.
Kerhon ikähaitari on laaja, vaihdellen junioreista aina 87-vuotiaaseen. Valtaosa kerholaisista on aikuisia.
Monelle kerho on myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma, missä vaihdetaan kuulumisia.
Kerhossa voi rakentaa niin valmiita sarjoja kuin tehdä pienoismalli aivan alusta alkaen itse.
Pienoismallikerhossa on tarjolla jonkin verran maaleja ja jotain viimeistelyvälineitä, mutta kerholaisen on hyvä hankkia omat välineet sekä mieluisat rakennussarjat.
”Meillä on muutamia malleja, joita aloittelijat voivat kokeilla. Ne ovat yksinkertaisia ja niillä voi kokeilla, miten pienoismallirakentaminen luonnistuu”, kerhon vetäjä Tapio Huhtelin kertoo.
Kerhossa on runsaasti apua ja neuvoja tarjolla aloittelijoille, mutta toisen puolesta kerhossa ei kuitenkaan rakenneta, Huhtelin muistuttaa.
Pienoismallikerhoa pidetään Heinätorin seurakuntatalossa (Aleksanterinkatu 73) kuukauden 1. ja 3. sunnuntaina kello 15–16.
Kuva: Virpi Hyvärinen
Julkaistu 13.7.2017
13.7.2017 10.55