Tuiran seurakunnan työntekijää epäillään kavalluksesta
Tuiran seurakunta Oulussa on tehnyt poliisille tutkintapyynnön mahdollisesta varkaudesta viime keväänä. Epäillyt varkaudet ovat kohdistuneet pääosin seurakunnan keräämiin kolehtirahoihin.
Viimeisen vuoden sisällä Tuiran seurakunnan kolehtirahoja on kadonnut muutamia kertoja, lisäksi on kadonnut pienempiä summia muualta. Yhteensä kyse on joistakin tuhansista euroista.
Kavalluksesta epäilty henkilö on seurakunnan työntekijä. Työntekijä on myöntänyt teon ja irtisanoutunut työstään tästä päivästä alkaen.
”Asia on todella ikävä seurakuntalaisten ja työyhteisön, kaikkien osallisten kannalta", sanoo Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesonen.
”Törmään tällaiseen ensimmäistä kertaa. Vaikka kyse ei ole kovin suurista summista, on erityisen ikävää, että epäilty varkaus kohdistuu kolehtirahoihin. Ne ovat seurakuntalaisten lahjoittamia varoja hyväntekeväisyyteen”, Pesonen kertoo. ”Kolehtiin voi edelleen lahjoittaa turvallisella mielellä. Olemme nyt kiristäneet sisäistä valvontaamme. Lahjoitetut varat menevät varmasti suunnattuun kohteeseen.”
Seurakuntayhtymä maksaa puuttuvat kolehtirahat keräyskohteille niiltä osin kuin summat ovat tiedossa.
Epäilty varkaus tuli ilmi seurakunnan sisällä.
Julkaistu 6.7.2017
6.7.2017 12.34