Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Oulun seurakunnissa on kesän aikana tarjolla paljon tasokkaita konsertteja.
Oulujoen seurakunnan Kesäillan musiikkia -sarjan ensimmäinen tapahtuma on mezzosopraano Virpi Räisäsen ja pianisti Virve Räisäsen konsertti torstaina 15.6. kello 19–20 Yli-Iin kirkossa (Kirkkokuja 4).
Kiimingistä kotoisin oleva Virpi Räisänen on yksi Suomen kansainvälisesti kysytyimpiä mezzosopraanoja. Oulun konservatoriosta maailmalle lentänyt Räisänen on tehnyt merkittävän uran viulistina ennen siirtymistään laulamisen pariin. Räisänen on laulanut ympäri maailmaa lukuisten merkittävien kapellimestareiden ja orkesterien solistina. Hän on esiintynyt muun muassa Salzburgin musiikkijuhlilla ja Milanon La Scalassa. Konsertin pianistina on Virve Räisänen.
Myös heinäkuussa kuullaan mielenkiintoinen konsertti Ylikiimingissä.
Oulun konservatoriosta pongahtanut huippupianisti Hannu Alasaarelan musiikkia voi kuulla Ylikiimingin uudella seurakuntatalolla (Kirkkomäki 12) torstaina 13.7. kello 20–21. Konsertissa soittaa myös Oulusta kotoisin oleva viulisti Matias Lahti.
Illan ohjelmassa kuullaan muun muassa Bachia ja Leevi Madetojan sävellyksiä. Alasaarelan mukaan Madetojan sävellysten maaseutumaisuus ja idyllisyys kiehtovat heitä kumpaakin.
Hannu Alasaarela on kotoisin Oulunsalosta, Leevi Madetojan kotipaikan naapurista, ja hän opiskelee parhaillaan pianonsoittoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.
Kesäkuussa musiikkitarjontaa on myös torstaina 29.6. kello 19 Oulujoen kirkossa, kun Anu Kunnari laulaa ja Natalia Murzina soittaa pianoa. Heinäkuussa voi nauttia Briitta Jurmun laulusta ja Sanna Leppäniemen pianomusiikista Yli-Iin kirkossa 5.7. ja Oulujoen kirkossa 13.7. kello 19.
Kauneimmat hengelliset laulut 6.7. kello 20 Ylikiimingin uudella seurakuntatalolla esittää Hohde-kuoro. Ohjelmassa on sekä kuoro- että yksinlauluja.
Sirkka Rautakosken laulua ja Laura Rahkon pianonsoittoa on kuultavissa Oulujoen kirkossa 27.7. kello 19.
Kaikkiin Oulujoen seurakunnan Kesäillan musiikkia -tapahtumiin on vapaa pääsy.
Julkaistu 12.6.2017
12.6.2017 08.45