Uutislistaukseen

Hiljainen viikko huipentuu pääsiäisyön messuun eri puolilla Oulua

Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestävät lauantaina 19. huhtikuuta eli pääsiäisyönä viisi pääsiäisyön messua. Messu käynnistyy kello 23 Karjasillan, Pyhän Tuomaan, Haukiputaan ja Kiimingin kirkossa sekä Oulun tuomiokirkossa. 

Hämärässä kirkkosalissa istuu joukko ihmisiä, joilla on sytytetyt kynttilät kädessään.

Pääsiäisyön messussa sytytetään kynttilät. (kuva Kirkon kuvapankki / Jaani Föhr)

Pääsiäisyön messu on pääsiäisen pääjumalanpalvelus ja yksi vuoden suosituimmista messuista. Vaikka jouluyön messujen kokonaiskävijämäärä on Oulussa pääsiäisyön messuja suurempi, Pyhän Tuomaan ja Karjasillan kirkkoon väkeä tuli viime pääsiäisyönä reilusti enemmän kuin jouluyönä. 

Pääsiäisyön messu poikkeaa tavanomaisesta messusta. Se käynnistyy hämärässä kirkossa ja esimerkiksi Karjasillan kirkkoon tulijoille jaetaan ovella tuohukset, jotka sytytetään tilaisuuden edetessä. 

– Messun aikana valo kirkossa lisääntyy ja samalla kiirastorstaina paikoilleen asetetut, mustat kirkkotekstiilit vaihdetaan valkoisiin. Pääsiäisyön messu on kirkkovuoden kohokohta, johon kaikki kirkkovuoden messut jollakin tapaa linkittyvät, kuvailee Karjasillalla messun toimittava Heikki Kerätär.

Messun yhteydessä tarjotaan pääsiäisateria Karjasillalla, Kiimingissä ja Pyhän Tuomaan kirkossa. Haukiputaalla ja tuomiokirkossa ateria nautitaan pääsiäispäivän messussa eli sunnuntaiaamuna.

Pääsiäisviikolla pääsee hiljentymään iltaisin

Oulun seurakunnissa on pääsiäispyhiä edeltävällä viikolla eli hiljaisella viikolla kymmenittäin hartauksia ja jumalanpalveluksia. Runsain tarjonta ja suurin kävijämäärä on perinteisesti kiirastorstaina, jolloin iltamessu alkaa kello 19 Tuiran, Kiimingin, Ylikiimingin, Yli-Iin, Oulunsalon, Haukiputaan, Oulujoen, Pyhän Tuomaan, Karjasillan, Pyhän Andreaan ja Kastellin kirkossa sekä Oulun tuomiokirkossa, Maikkulan kappelissa ja Pateniemenrannan seurakuntakoti Ankkurissa.

Myös kiirastorstain messu on tunnelmaltaan dramaattinen, sillä Jeesuksen vangitsemista kuvastavan messun lopuksi alttarilta viedään koristeet pois ja alttari peitetään mustalla liinalla. Kaikki kirkkotekstiilit vaihdetaan mustiin ja viimeinen virsi lauletaan ilman säestystä. 

Hiljaisella viikolla järjestetään runsaasti jumalanpalveluksia, koska niiden avulla Raamatussa kerrottuja pääsiäisen tapahtumia seurataan päivä kerrallaan. 

– Viikon kulussa on selkeä draaman kaari. Sen aikana ikään kuin kasvatetaan jännitettä, joka purkautuu pääsiäisyön messussa, Heikki Kerätär kertoo.

Osaa pääsiäisen jumalanpalveluksista voi seurata verkossa. Listaus kiirastorstain messuista löytyy verkkosivuiltamme osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/kiirastorstainmessut ja pääsiäisyön messuista osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/paasiaisyonmessut. Kaikki pääsiäisen ajan tilaisuudet ovat osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/paasiainen.

Heikki Kerätär
Heikki Kerätär
Seurakuntapastori, vs. kappalainen, Karjasilta-Kaukovainio aluetyö.
Kotkantie 3B1, 2. krs
90250 Oulu

10.4.2025 12.40