Uutislistaukseen

Supersuositut Virsiä ja viiniä -illat jatkuvat mielenkiintoisten vieraiden kera

Oulun teatterin ja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan yhteistyönä syksyllä 2024 syntyneet ja saman tien supersuosituksi tulleet Virsiä ja viiniä -illat saavat jatkoa tänä keväänä. Tunnelmalliset illat järjestetään teatteriravintola Auliksen tiloissa Oulun teatterilla kolmena keskiviikkoiltana huhtikuun ja kesäkuun aikana.

Ihmisjoukko istuu ja laulaa

Lokakuussa 2024 ensimmäistä kertaa järjestetty Virsiä ja viiniä -ilta veti teatteriravintolan Auliksen täyteen yhteislaulusta kiinnostuneita vieraita.

Iltojen ohjelmassa on virsien yhteislaulua, kiinnostavia vieraita virsivalintojensa ja tarinoidensa kanssa sekä valikoituja viinejä maisteltavaksi. Tapahtumien juontajina toimivat tuomiorovasti Satu Saarinen ja pastori Lauri Holma, ja musiikista vastaa kanttori Péter Marosvári.

Jokaiselle illalle on valittu oma viini, jota voi maistella tasting-annoksina. Tarjolla on myös alkoholittomia vaihtoehtoja – viinin sijaan voi nauttia esimerkiksi teetä, kahvia tai virvoitusjuomia. Tapahtumiin on vapaa pääsy, juomat omakustanteisia.

– Virsiä ja viiniä -illoissa yhdistyvät puhuttelevasti ihmisten kertomat henkilökohtaiset tarinat ja yhdessä laulaminen. Teatterin ja kirkon yhteistyössä katto on korkealla ja näkökulma laaja, sanoo Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen.

Illoissa on mukana erityisvieraita, jotka tuovat mukanaan yhden heille tärkeän virren. Iltoihin valittavat viinit resonoivat vuodenajan ja illan vieraan mukaan. Kevään 2025 tapahtumien ajankohdat ja vieraat:

  • 16.4. vieraana JoJo – Oulun Tanssin Keskus ry:n toiminnanjohtaja Helena Lindqvist
  • 21.5. vieraana Soiva Siili -yhtyeen Kyösti Salmijärvi ja Markus Lampela
  • 4.6. vieraana laulaja-lauluntekijä, musiikinopettaja ja tapahtumatuottaja Iina Palokangas

– On suuri ilo jatkaa Oulun teatterin kanssa yhteistyössä lämpimän vastaanoton saaneita yhteislauluiltoja. Toivon, että nämä ovat omalta osaltaan vastaamassa meidän monen kaipuuseen yhdessäolosta, jossa ei ole vaatimuksia tai suorittamista. Jokainen on tervetullut! iloitsee Satu Saarinen.

Katso Satu Saarisen ja Anu-Maarit Moilasen tervehdysvideoLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Virsiä ja viiniä -illat järjestetään teatteriravintola Auliksen tiloissa Oulun teatterilla (Kaarlenväylä 2, 90100 Oulu) keskiviikkona 16.4., 21.5. ja 4.6. kello 18–19.

Satu Saarinen
Satu Saarinen
Tuomiorovasti
Isokatu 17
90100 Oulu

10.4.2025 10.21