Uutislistaukseen

Pääsiäisaiheinen ikoninäyttely Sofia seurakuntakeskuksessa

Sofia seurakuntakeskuksessa avautuu 31.3.2025 ainutlaatuinen pääsiäisaiheinen ikoninäyttely, joka on esillä 25.4. asti seurakuntakeskuksen aukioloaikojen mukaisesti. Näyttelyn avajaisia vietetään maanantaina 31.3. kello 19–20. Avajaistilaisuudessa ovat mukana Pohjois-Suomen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra isä Marko, piispa Sergei, Oulun evankelisluterilaisen seurakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen sekä joukko oululaisia ikonimaalareita.

Nainen on kumartuneena pöydän ylle, jonka päällä on hänen maalaamiaan eri kokoisia ikoneja

Eeva Tervaskanto esittelee osaa näyttelyyn tulevista ikoneistaan.

Näyttelyn ikonit ovat maalanneet Johanna Heikkilä, Noora Jokela, Marketta Kostamo, Maire Ojala, Eeva Tervaskanto ja Aila Valtavaara. Oulussa ikoninäyttelyt ovat harvinaisia ja edellisestä on kulunut jo useita vuosia.

Nyt nähtävä näyttely tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua oululaiseen ikonimaalausperinteeseen, joka juontaa juurensa vuoteen 1979. Osa näyttelyn ikonimaalareista on saanut oppinsa tuolloin Suomeen tulleelta japanilaissyntyiseltä ikonimaalauksen mestarilta Petros Sasakilta sekä oululaisilta ikonimaalareilta Raija Savolaiselta ja Kerttu Haapaniemeltä.

Näyttelyn ikonit jakautuvat kolmeen teemaan: pääsiäisikonit, Jumalansynnyttäjän ikonit ja Kristus-ikonit. Kaikki teokset on maalattu perinteisellä ja kestävällä munatemperatekniikalla, jota on käytetty ikonimaalauksessa jo 500–700-luvulta lähtien.

Oulun ikonimaalarit ovat harjoittaneet taitoaan vuosikymmenten ajan Ortodoksisen kirkon kerhotiloissa, ja perinteisesti maalaushetket on aloitettu rukouksella. Tällä hetkellä ikonimaalausta voi harrastaa Oulunseudun ikonimaalarit -ryhmässä.

Ikonimaalauksessa noudatetaan tarkkoja sääntöjä, jotka määrittävät muun muassa vaatetuksen värisymboliikan, kasvonpiirteet ja ikonien tunnusmerkit. Maalarit tuovat kuitenkin omaa käsialaansa teoksiin viivankäytön ja maalausjäljen kautta.

”On hienoa, että olemme luterilaisina saaneet maalata ikoneja ortodoksisen kirkon kerhotilassa. Tämä on ekumeniaa parhaimmillaan”, iloitsee ikonimaalari Eeva Tervaskanto.

Pääsiäisaiheinen ikoninäyttely on esillä Sofia seurakuntakeskuksessa 31.3.–25.4.2025 seurakuntakeskuksen aukioloaikojen mukaisesti.

19.3.2025 11.58