Yhteisvastuukeräyksen 75-vuotisjuhlavuosi käynnistyy Oulun seurakunnissa 2.2. klo 10
2025 on Yhteisvastuukeräyksen 75-vuotisjuhlavuosi. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys vahvistaa nuorten mahdollisuuksia unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta niin Suomessa kuin maailmalla. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti.

Kappalainen Jonne Pirkola valmistautuu Karjasillalla Yhteisvastuukeräyksen avausmessuun. Hän on ollut seurakuntansa Yhteisvastuukeräyksen tapahtumia koordinoiva pappi ja kutsunut messuun mukaan runsaasti eri yhteisöjä. Pirkola on innoissaan juhlavuoden avauksesta.
– Suurempaa juhlaa kuin messu, ei meidän kirkossamme ole. Me lähdemme liikkeelle alttarin ääreltä, Kristuksen palvelijoina tekemään tässä maailmassa hyvää, Pirkola sanoo.
Messun jälkeen järjestetään yhteinen juhla, jossa esitellään juhlavuoden keräyskohde. Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan Suomen Partiolaisten valtakunnallista toimintaa.
– Karjasillan alueella toimii neljä eri lippukuntaa Oulun Valppaat, Pohjolan Pirteät, Kelopojat ja Kokkopartio, partiolaisia on mukana toteuttamassa messua.
Pirkola haluaakin rohkaista oululaisia ja eri yhteisöjä keksimään rohkeasti omannäköisään tempauksia Yhteisvastuun hyväksi. – Siihen kutsumme seurakuntalaisia, Pirkola sanoo.
Karjasillan kirkon su 2.2. klo 10 messun toimittaa Jonne Pirkola, avustaa Iida Glumoff ja Mirva Karhu, kanttori Juha Soranta. Musiikissa avustaa Cantio Laudis. Messu striimataan Virtuaalikirkkoon.
Tuiran seurakunnan Yhteisvastuumessu ja tapahtuma
Tuiran kirkossa vietetään juhlavuoden avajaismessua ja sen jälkeen juhlaa. Messussa on mukana lauluyhtye Cappella pro Vocale ja avustamassa partiolaisia ja rippikoululaisia.
Tapahtumassa kello 11–14
• Ruokailu ja kahvit, joista vapaaehtoinen maksu YV hyväksi
• YV-lelu piirustuskilpailun palkitseminen ja piirustusnäyttely
• Vuoden 2025 hyrrä-kilpailun avaus
• Arvontaa, puuha- ja tietopisteitä, sekä myynnissä puuleluja
• Mukana Tuiran seurakunnan alueen Partiolippukunnat
• Mahdollisuus varata lipaskeräysvuoroja ja kuulla eri tavoista osallistua Yhteisvastuukampanjan toteuttamiseen
• Arpajaisten arvonta klo 13!
Messu Tuiran kirkossa 2.2. klo 10, toimittaa Ulla Rissanen, avustaa Sanna Tervo, kanttori Else Sassi. Mukana lauluyhtye Cappella pro Vocale ja avustamassa partiolaisia ja rippikoululaisia. Messu radioidaan Radio Deihin. Juhla klo 11 alkaen.
Yhteisvastuu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys. Juhlavuoden 2025 keräyksellä tuetaan paikallisesti oman alueen nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia sekä valtakunnallisesti Suomen Partiolaisten toimintaa. Kansainvälinen apu ohjataan nuorten hyväksi Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta.
Lisätietoja

28.1.2025 10.41