Uutislistaukseen

Oulun kirkkoherrojen suositus hautaan siunaamisesta ja hautauksen aikataulusta Oulun seurakunnissa

Oulun seurakuntien kirkkoherrat antoivat kannanoton, joka julkaistiin Kalevan mielipide -palstalla la 11.1.2025. 

Kynttilöitä pöydällä. eli-solitas-q6e4zwgtUcM-unsplash.jpg

Hautauskulttuurissa on tapahtunut muutos, jonka myötä vainajan siunaaminen ja hautaaminen toteutuu aiempaa myöhemmin. Tähän on useita syitä. Yksi tekijä on perjantain ja lauantain suosiminen siunauspäivänä. Edelleen omaiset ymmärrettävästi toivovat suosittuja kappeleita tai kirkkoja siunaukseen. Vapaan ajankohdan löytäminen näistä siirtää siunausajankohtaa. Kuoleman kohtaamisessa on tapahtunut niin ikään muutos. Läheisen kuolema ei enää samalla tavalla pysäytä arkipäivän toimintaa, esimerkiksi työn tekoa, kuten ennen. Omaiset myös asuvat usein kaukana, jolloin siunausajan löytäminen voi olla haasteellista.

Oulun luterilaisten seurakuntien kirkkoherroina pyydämme ihmisiltä ymmärrystä siihen, että kaikkea edellä mainittua ei voida nykyisessä tilanteessa välttämättä toteuttaa. Näemme myös tärkeänä kuoleman edessä pysähtymisen ja vainajan saattamisen kohtuullisessa ajassa haudan lepoon. Tähän on olemassa käytännöllisiä syitä, kuten vainajien säilytystilojen ruuhkautuminen ja se, että kuolleen ihmisen säilöminen kunnioittaen edes kylmätiloissa ei ole mahdollista pitkään. Surun käsittelylle on myös hyväksi, että hautaaminen tapahtuu kohtuullisen ajan sisällä. Kirkkohallitus on asettanut tavoiteajaksi hautaan siunaamiselle ja hautaukselle kahdesta kolmeen viikkoa kuolemasta tai viikosta kahteen viikkoon hautausluvan saamisesta.

Seurakuntina haluamme palvella ihmisiä mahdollisimman hyvin ja surussa tukien sekä omaisten toiveita kuunnellen. Kaikkia toiveita ei ole kuitenkaan mahdollista toteuttaa. Toivomme omaisten näkevän perjantain ja lauantain ulkopuolella tapahtuvan siunaamisen yhtä arvokkaana ja mahdollisena. Seurakuntien työntekijät ovat käytettävissä eri päivinä siunauksiin. On hyvä muistaa, että arkipäivän saa pääsääntöisesti työnantajalta ja koululta vapaaksi läheisen hautajaisia varten.

Edelleen toivomme, että omaiset ovat avoimia eri kappeleille ja kirkoille siunaustilana. Elämme poikkeusaikaa Intiön uuden kappelin remontin takia. Korjauksen valmistuttua Intiön hautausmaan tilat ovat jälleen laajemmin käytössä. Vielä kannustamme omaisia mahdollisuuksien mukaan järjestelemään kuoleman kohdatessa työ- ja vapaa-ajan asiat siten, että siunaaminen on kohtuullisessa ajassa mahdollista. Kirkkohallituksen ohjeiden mukaan ajattelemme tämän olevan kahdesta kolmeen viikkoa.

Toivotamme kaikille jaksamista surun keskelle ja ennen kaikkea hyvän ja rakastavan Jumalan siunausta!

 

Niilo Pesonen, Tuiran seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti

Salla Autere, Haukiputaan seurakunnan kirkkoherra

Ilkka Mäkinen, Oulujoen seurakunnan kirkkoherra

Pauli Niemelä, Kiimingin seurakunnan kirkkoherra

Satu Saarinen, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti

Petri Satomaa, Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Jaakko Tuisku, Karjasillan seurakunnan kirkkoherra

11.1.2025 12.00