Uutislistaukseen

Aila Valtavaaran taidenäyttely ”Matkan varrella” esillä Oulun Sofia seurakuntakeskuksessa 9.9.-6.10.2024

Maanantaina 9.9. kello 19 alkaen vietetään Oulun evankelis-luterilaisen kirkon Sofia seurakuntakeskuksessa Aila Valtavaaran taidenäyttelyn avajaisia. Illan ohjelmassa on runonlausuntaa Valtavaaran itsensä esittämänä. Tilaisuudessa esiintyy myös lauluyhtye Pappakööri.

Aila_Valtavaara_Lukkari_1920x1080px (1).jpg

Näyttelyssä on esillä öljyväri- akvarelli- ja tussitöitä. Kuva: Aila Valtavaara

Valtavaaran tuotantoa on näyttelyssä esillä noin neljänkymmenen vuoden ajalta. Näytteille asetettavat teokset ovat pääosin öljyväri-, akvarelli ja tussitöitä.

Tekijä itse kuvailee teoksiaan tunnelmien kautta. – Taide on minulle ennen kaikkea positiivisen tunnelman luoja. Olipa aiheena sitten vaikka maisema tai lapsi, on teosteni tavoitteena luoda lämmintä tunnelmaa ja ilahduttaa, Valtavaara summaa.

Positiivinen ajattelu on näytellyt Valtavaaran elämässä ja työuralla suurta roolia. Vuonna 2011 eläkkeelle jäänyt Valtavaara ehti tehdä Oulun seurakuntien työntekijänä pitkän uran lasten ja nuorten parissa.

Elämänmyönteinen asenne ja käsillä tekeminen olivat suuressa roolissa myös työssä nuorisotyöntekijänä, pyhäkoulusihteerinä sekä lapsityönohjaajana. Aina näihin päiviin saakka kantanut taideharrastus alkoi aikoinaan Oulu-opistolla ikonien maalaamisen parissa.

Aila Valtavaaran taidenäyttely ”Matkan varrella”, 9.9. – 6.10.2024. Paikka: Sofia seurakuntakeskus, Isokatu 17, 1. krs. Avoinna: Ma-Pe 9:00–16:00.
 

Lisätietoja:

Heidi Karvonen
Heidi Karvonen
Diakoniatyöntekijä, tiimivastaava

9.9.2024 13.30