Rippikoulu - kerran elämässä
Rippikouluilmoittautuminen on käynnissä 2.-15.9. Ripari-isonen Matilda Junttila kertoo, miksi jokaisen kannattaa käydä rippikoulu.
Rippikoulussa on parasta se, että voi turvallisin mielin heittäytyä mukaan kaikkiin yhteisiin juttuihin, peleihin, leikkeihin ja muuhun toimintaan. Ei tarvitse stressata mistään. Rippikoulussa on kivaa!
Näin kuvailee Matilda Junttila, 17, jonka omasta rippikoulusta on jo pari vuotta. Rippikoulukokemus oli niin innostava, että sen jälkeen hän on toiminut rippileireillä isosena.
Matilda kannustaa kaikkia ripari-ikäisiä ilmoittautumaan rippikouluun.
– Rippikoulussa saa uusia kavereita. Siellä vietetään aikaa yhdessä ja tutustutaan ja pidetään hauskaa.
– Erityisesti leireillä nuoret tykkäävät, kun on monenlaisia aktiviteetteja ja mukavaa iltaohjelmaa. Yhdessä voidaan vaikkapa laulaa, pelata jalkapalloa, esittää sketsejä, leikkiä tai uida.
Matilda pitää tärkeänä myös sitä, että riparilla on mahdollisuus itsenäisesti pohtia omaan elämään ja uskoon liittyviä asioita – ilman että esimerkiksi vanhempien näkemyksiä tarvitsee huomioida. Itselle tärkeistä asioista voi halutessaan jutella luottamuksellisesti isosten, nuorisotyönohjaajien tai papin kanssa.
Myös oppiminen on Matildan mielestä rippikoulussa mukavaa ja hyödyllistä.
– Ei siellä kökötetä koulun penkissä, vaan asioita opitaan tekemällä ja toimimalla. Läksyjä opetellaan yhdessä ja opiskellaan keskustelemalla. Raamattua tutkitaan pohtimalla laajoja elämään liittyviä teemoja, kuten eettisiä kysymyksiä ja rakkautta.
Kristinuskon oppimisen lisäksi rippikoulussa oppii esimerkiksi ryhmä- ja kommunikointitaitoja, joista on hyötyä elämässä eteenpäin. Ja kaikki tapahtuu mukavan tekemisen puitteissa.
– Rippikoulu on sellainen kerran elämässä -kokemus. Sitä ei kannata jättää väliin!
Oulun seurakunnat kutsuvat rippikouluun kaikki vuonna 2010 syntyneet oululaiset nuoret. Ilmoittautuminen on avoinna ma 2.9.-su 15.9. osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/rippikoulu. Rippikouluun voi osallistua, vaikka ei olisi kirkon jäsen.
3.9.2024 10.54