Uutislistaukseen

Menovinkkejä viikolle 48

Oulun ev.-lut. seurakuntien konserttitarjonta on ensimmäisellä adventtiviikolla runsasta. Tarjolla on muun muassa puhallinorkestereiden jouluinen musiikkikimara sekä kaamosajan tunnelmointia RinneRadion konsertissa.
Puhallinorkestereissa soittaa Oulun konservatorion ja Oulun seurakuntien musiikkikoulun oppilaita

 

Puhallinorkesterit Primo, Spirito ja Virtuoso esiintyvät jouluisissa tunnelmissa keskiviikkona 30.11. kello 18.30–20 Pohjankartanon salissa (Suvantokatu 1). Oulun ev.-lut. seurakuntien ja Oulun konservatorion puhallinorkestereissa soittaa muusikoita vasta-alkajista pitkälle edistyneisiin musiikin opiskelijoihin ja harrastajiin.

Konsertissa kuullaan niin puhallinorkestereille sävellettyjä teoksia kuin joululauluja puhallinorkestereille sovitettuina. Ohjelmassa on sävellyksiä muun muassa Tšaikovskilta ja Susatolta. Kapellimestareina toimivat Pauliina Sormunen, Kaisa Ekdahl, Arja Ollila, Markku Korhonen, Esa Lappi ja Sauli Orbinski. Lippujen hinta on 5 euroa, alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.

Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7) esiintyy lauantaina 3.12. kello 19 RinneRadio, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti eri musiikkityylejä, kuten jazzia ja elektronista musiikkia. Tässä KappeLive-konserttisarjan joulukonsertissa on luvassa kuulaita melodioita sekä joululauluja ambienthenkisinä sovituksina.

Vuonna 1988 perustetun RinneRadion riveissä esiintyvät klarinetisti ja saksofonisti Tapani Rinne, lyömäsoittaja Juuso Hannukainen, elektroniikkaspesialisti Konsta Muffler Mikkonen ja äänisuunnittelija Miikka Kari. Konserttiin on vapaa pääsy.

 

Oulun ev.-lut. seurakuntien menovinkit 28.11.–4.12.2016

Kyläkamarin päivän teemana Älä lankea! maanantaina 28.11. kello 11–14 Oulunsalon Pysäkissä (Kauppiaantie 5). Kaikille avoin kyläläisten kohtaamispaikka. Lions Club Oulunsalo tarjoaa kenkien nastoitusta. Paikalla on myös SPR:n Terveyspointti, jossa voi luottamuksellisesti keskustella terveysalan vapaaehtoisen kanssa.

Suomen- ja saamenkieliset Kauneimmat joululaulut tiistaina 29.11. kello 18–20 Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39). Kauneimmat joululaulut soivat unohdetuille lapsille. Tilaisuudessa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuralle.

Haukiputaan kuorojen isänmaallinen joulukonsertti tiistaina 29.11. kello 19–20.15 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa (Kirkkotie 10). Esiintymässä Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, Haukiputaan Mieskuoro, Lauluyhtye Heliä, Haukiputaan Seniorikuoro ja Haukiputaan seurakunnan nuorisokuoro. Lippuja voi ostaa puoli tuntia ennen konserttia ovelta hintaan 10 € / 5 € (alle 18 -vuotiaat). Konsertin tuotto käytetään vähävaraisten haukiputaalaisten perheiden hyväksi.

Puhallinorkestereiden jouluinen musiikkikimara keskiviikkona 30.11. kello 18.30–20 Pohjankartanon salissa (Suvantokatu 1). Puhallinorkesterit Primo, Spirito ja Virtuoso esiintyvät jouluisissa tunnelmissa. Konsertissa kuullaan niin joululauluja puhallinorkestereille sovitettuina kuin puhallinorkestereille sävellettyjä teoksia. Liput 5 €, alle 12-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.

Kauneimmat joululaulut torstaina 1.12. kello 13 Myllyojan seurakuntatalossa (Koivumaantie 2).

Jouluinen vanhan musiikin ilta perjantaina 2.12. kello 18 Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39). Oamk:n musiikinopiskelijoiden konsertissa kuullaan muun muassa soolo- ja kuorolaulua sekä jousikvartetin musisointia. Konsertin juontaa vanhaan musiikkiin erikoistunut Yleisradion musiikkitoimittaja Risto Nordell. Konsertti on osa Oulun diakonissalaitoksen 120-vuotisjuhlien konserttisarjaa ja sinne on vapaa pääsy.

Oulu-opiston laulajien joulukonsertti perjantaina 2.12. kello 19 Pyhän Andreaan kirkossa (Sulkakuja 8). Oulu-opiston yksinlaulun oppilaat esiintyvät. Konserttiin on vapaa pääsy.

Pianokonsertti perjantaina 2.12. kello 19–20 Ylikiimingin seurakuntatalossa (Harjutie 5). Konsertissa esiintyy Laura Karhumaa (piano). Vapaa pääsy, ohjelma 5 €.

Jouluista elektrojazzia RinneRadion tapaan lauantaina 3.12. kello 19 Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7). KappeLive-konserttisarjan joulukonsertissa kuullaan RinneRadiota, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti eri musiikkityylejä, kuten jazzia ja elektronista musiikkia. Yhtyeessä esiintyvät klarinetisti ja saksofonisti Tapani Rinteen lisäksi lyömäsoittaja Juuso Hannukainen, elektroniikkaspesialisti Konsta Muffler Mikkonen ja äänisuunnittelija Miikka Kari. Konserttiin on vapaa pääsy.

Nuorisokuorojen joulukonsertti lauantaina 3.12. kello 19–20 Kiimingin seurakuntakeskuksessa (Kirkonniementie 6). Satakielet-tyttökuoron ja Kiimingin nuorisokuoron joulukonsertti. Johtaa Ulla Metsänheimo, säestys Jarkko Metsänheimo. Instrumenttisolisteina Martti Pentikäinen (trumpetti), Eemeli Nevalainen (oboe) ja Eerik Ohtamaa (urut). Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu.

Kauneimmat joululaulut sunnuntaina 4.12. kello 13 Turkansaaren Yli-Juuruksen talossa (Turkansaarentie 165).

Christmas Carols -laulutilaisuus sunnuntaina 4.12. kello 16 Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7). Perinteisiä kristillisiä joululauluja ja -tekstejä enimmäkseen englanniksi. Musiikissa kirkkomuusikko Taina Voutilainen, juontaa Árpád Kovács.

Adventtihartaus sunnuntaina 4.12. kello 12 Turkansaaren kirkossa (Turkansaarentie 165).

Palokan adventtitapahtuma sunnuntaina 4.12. kello 15–16.30 Palokan seurakuntakodissa (Parkettitie 3). Tapahtumassa on hartaus ja yhteislauluna adventin- ja joulunajan virsiä. Lapsille jouluinen satuhetki. Paikallinen diakoniapiiri tarjoaa joulutorttukahvit ja mehun. Myyjäistuotteita diakoniatyön hyväksi.

Meditatiivinen messu sunnuntaina 4.12. kello 10 Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7). Messussa lauletaan virsikirjan lisävihkon meditatiivisia virsiä. Toimittaa Päivi Jussila, kanttorina Anu Arvola-Greus. Pyhäkoulu saarnan aikana.

 

Kuva: Kirkon kuvapankki / Sanna Krook

2016-11-24 11:01:00.0