Kirkon paastokalenteri vie seitsemän viikon matkalle kohti pääsiäisen iloa
Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisee nyt jo viidettä kertaa paastokalenterin. Paastokalenterin ensimmäinen luukku aukeaa laskiaistiistaina 13.2.2024, ja viimeinen luukku toisena pääsiäispäivänä 1.4.2024.
Paastokalenteri tarjoaa tukea ja virikkeitä paaston viettoon. Kalenterin 49 luukussa on rohkaisevia elämänohjeita, lempeitä ehdotuksia, rukouksia ja lainauksia virsistä. Seitsemän viikon aikana nostetaan paastoon, rukoukseen, hiljentymiseen ja hengellisyyteen, luopumiseen, oikeudenmukaisuuteen, luomakuntaan ja lähimmäisenrakkauteen liittyviä teemoja.
Paasto kutsuu hiljentämään ja hiljentymään
Paaston avulla voi pyrkiä keskittymään olennaiseen. Tekemistä rauhoittamalla ja elämän päivittäisiä rutiineja yksinkertaistamalla voi tavoitella myös mielen rauhoittamista. Kohtuullistamisen ja yksinkertaistamisen voi ulottaa elämän eri osa-alueille. Arjen keskellä voi tarkastella pienten rutiininomaisten asioiden syviä merkityksiä, kuten omien ruokailutottumusten ympäristövaikutuksia.
Aineellisesta hyvästä ja nautinnoista, esimerkiksi ruoasta tai kuluttamisesta, karsimisen toivotaan kasvattavan kykyä keskittyä olennaiseen ja malttia kuunnella sydämen ääntä. Vauhdin hidastamisen myötä ihminen voi löytää tilaa henkisyydelle ja hengellisyydelle.
Paastokalenterin viimeisellä viikolla eletään Jeesuksen kärsimyskertomuksen mukana. Hiljainen viikko päättyy pääsiäisen iloon, kiitollisuuteen ja toivoon iankaikkisesta elämästä. Kristillinen paasto on vanha käytäntö, joka yhdistää useita kirkkokuntia. Kirkkohallituksen jumalanpalveluksen ja hengellisen elämän asiantuntija Terhi Paanasen mukaan paaston ajatus elämän yksinkertaistamisesta puhuttelee tässä ajassa niin aikuisia kuin nuoriakin:
-Paastoaminen valmistaa ihmistä heittäytymään ja nauttimaan paaston jälkeisestä juhlasta. Ylösnousemuksen mahdottomuus särkee arkisen elämän ahtaat raamit ja avaa näköaloja iloon ja toivoon.
Pyhiinvaellus on hiljentymisen harjoitusta
Hiljentymisen tematiikka on keskeistä myös pyhiinvaelluksessa. Osan paastokalenterin teksteistä on laatinut pyhiinvaellustoiminnan projektipäällikkö Annastiina Papinaho:
-Paastonaika kutsuu meitä kohtuullisuuteen ja yksinkertaistamiseen. Elämän äärelle asettumiseen rehellisesti ja kohti katsoen. Mistä voisimme päästää elämässämme irti? Mikä sitoo meitä liikaa? Pyhiinvaellus on irti päästämisen ja yksinkertaistamisen harjoitus, jonka voi tehdä arjen keskellä, luonnossa tai kaupungin sykkeessä. Tapa on vapaa, ja pian sen huomaa: mieli rauhoittuu ja liikkeessä levähtäminen hoitaa kokonaisvaltaisesti.
Ekopaasto tarjoaa mahdollisuuden kokeilla kestävämpää elämäntapaa
Tuhkakeskiviikkona 14.2. käynnistyy myös kirkon vuosittainen Ekopaasto-kampanja, jossa innostetaan suomalaisia mukaan kestävän kehityksen huomioivaan elämäntapaan. Kampanjan taustalla on syvä huoli luonnosta ja ilmastonmuutoksesta ja halu suojella luontoa omia elämäntapoja ja valintoja kohtuullistamalla. Kampanja rohkaisee kohtuuteen ja vastuullisuuteen. Tarkoituksena on vahvistaa ihmisten luontosuhdetta tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta.
Kirkkohallituksen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija Ilkka Sipiläinen on luotsannut paaston ”pikkuserkkua”, Ekopaastoa jo vuodesta 2012. Jokavuotinen kampanja on saanut mukaan osallistujia myös niistä, joita kristillinen paasto ei ole aiemmin puhutellut.
-Luomakunnan varjelu on yksi kirkon kolmesta päätehtävästä. Se liittyy erottomasti kristilliseen uskoon ja lähimmäisenrakkauteen. Ekopaasto ja paastonaika tarjoavat mahdollisuuden kokeilla toisenlaista, syvempää ja kestävämpää elämäntapaa.
Hyvän arjen asialla - Martat kumppanina Ekopaastossa
Ekopaastoa vietetään tuhkakeskiviikosta pääsiäislauantaihin eli 14.2.-30.3.2024. Teema on sama kuin viime vuonna, ”Arjen tekoja, toivon sanoja”. Paastokalenterissa on näitä teemoja tutkivia Ekopaasto-aiheisia luukkuja.
Ekopaaston pitkäaikainen kumppaniorganisaatio on Martat, jonka vinkkejä arjen teoiksi on koottu Ekopaaston verkkosivuille. Ekopaaston ympäristömyönteisyys ja luontopositiivisuus sopii Marttojen ajatuksiin kestävän kehityksen edistämisestä.
Marttaliiton ympäristö- ja ilmastoasioiden asiantuntija Heidi Holmroos kertoo:
-Marttojen päämäärä on, että kaikilla, myös tulevilla sukupolvilla, olisi hyvä arki. Haluamme edistää kohtuullisuutta ja rohkaista tietoisiin kulutusvalintoihin, kannustaen pohtimaan, milloin vähempikin riittää. Samalla, kiireiden, toiveiden ja tavoitteiden keskellä kannattaa muistaa, että riittävän hyvä on todella tarpeeksi ja pienetkin teot vievät meitä oikeaan suuntaan. Ekopaasto tarjoaa oivan tilaisuuden pysähtyä ja miettiä, mikä elämässä on itselle merkityksellistä, mistä voisi mahdollisesti luopua ja mitä voisi lisätä tilalle.
Tutustu Ekopaaston vinkkeihin Ekopaasto-verkkosivustolla.
12.2.2024 16.30