Uutislistaukseen

Oulun seurakuntayhtymän krematorio pois käytöstä koko kesän, arviolta elokuun loppuun saakka

Tiedote krematorion toimintahäiriöön liittyen. 

Oulun seurakuntayhtymän krematoriossa tapahtui toimintahäiriö 21.4.2023, jonka seurauksena toiminta keskeytyi. Kappelit ovat käytössä normaalisti.  

Uuniluukku ei sulkeutunut, joten savukaasuja ja nokipölyä levisi tiloihin. Palokunnan savusukeltajat saivat tilanteen hallintaan, mutta nokipöly aiheutti ohjauskeskukseen sähkölaitevaurioita. Lisäksi uunin holvirakenteet olivat kosketuksissa vesihöyryn kanssa, kun avoimen luukun ympäristöä jäähdytettiin vedellä. 

Turvallisuussyistä koko holviosa muurataan uudelleen ja ohjauskeskuksen sähkölaitteet uusitaan.
Laitetoimittajan kanssa on käyty uusimiseen liittyvät neuvottelut ja korjaus käynnistyy elokuussa.
Aikataulua ei ole voitu nopeuttaa kesä-heinäkuulle.

Oululaisten vainajien tuhkaukset on siirretty muille krematoriopaikkakunnille. Varausajat hoidetaan keskitetysti Oulun hautausmaan toimiston kautta. Paikkakunnat vaihtelevat viikoittain sen mukaan, miten he pystyvät meille tuhkausaikoja järjestämään. Oulun seurakuntayhtymä kustantaa oululaisten vainajien kuljetukset. Perittävä tuhkausmaksu oululaisilta ei muutu.  

Ulkopaikkakuntalaisten osalta emme ota varauksia vastaan. Ulkopaikkakuntalaisten tulee selvittää, mistä muualta korvaavia aikoja saisi. Oulun seurakuntayhtymä ei myöskään kustanna ulkopaikkakuntalaisten kuljetuksia. Vainajien pidempiaikainen säilytys kylmiöissä odottamassa Oulun krematorion uudelleen käynnistymistä ei ole suositeltavaa. 

Uurnahautauksen sijasta omaiset voivat pohtia vaihtoehtoisesti myös arkkuhautausta, mutta kunnioittaen vainajan eläessään ilmaisemaa tahtoa hautaustavasta.  


Oulun seurakuntayhtymä,
hautauspalvelut   
 

Thu Jun 01 13:23:36 EEST 2023