Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kaatuneitten muistopäivä on sunnuntaina 21. toukokuuta. Ylikiimingin ja Oulun tuomiokirkon tilaisuuksia voi seurata myös verkossa.
Merikosken Laulu esiintyy Kaatuneitten muistopäivän juhlassa Sofia seurakuntakeskuksessa. (kuva Merikosken Laulu)
Suomessa vietetään kaatuneitten muistopäivää 21. toukokuuta. Tämä päivä on pyhitetty heille, jotka ovat menettäneet henkensä Suomen itsenäisyyden puolustamisessa ja rauhanturvatehtävissä.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan ja kunnioitetaan niitä henkilöitä, jotka ovat antaneet henkensä isänmaamme ja rauhan puolesta. Päivä on myös tilaisuus muistuttaa siitä, että rauhan säilyttäminen ja vaaliminen on tärkeää kaikkina aikoina. Oulun seurakunnissa Kaatuneitten muistopäivänä pysähdymme muistelemaan ja kunnioittamaan heitä, jotka ovat antaneet kaikkensa maamme ja kansamme puolesta.
Su 21.5. Kaatuneitten muistopäivää voi viettää esimerkiksi osallistumalla näihin Oulun seurakuntien tilaisuuksiin:
Klo 10 sanajumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa, jumalanpalveluksen jälkeen on kunniakäynti sankarihaudoilla ja kirkkokahvit. Kirkon tilaisuutta voi seurata Ylikiimingin kirkon YouTube-kanavalta.
Klo 10 messu Haukiputaan kirkossa, messun jälkeen seppelten lasku sankarihaudoilla. Kirkkokahvit ja juhla seurakuntakeskuksessa. Haukiputaan Rauhan Yhdistyksen kirkkopyhä.
Klo 10 messu Oulujoen kirkossa. Messussa mukana Oulun seudun evp-sotilaiden yhdistys, seppelpartion lähettäminen messun lopuksi.
Klo 10 messu Oulun tuomiokirkossa, nähtävillä myös Virtuaalikirkosta. Klo 11.30 seppeleenlasku sankarihaudoille, mukana Tammenlehväkuoro.
Klo 14 Kaatuneitten muistopäivän juhlakonsertti ”Katseella kosketa, Herra”, Merikosken laulu, joht. Marita Kaakinen. Tervehdyspuhe kaupunginjohtaja Seppo Määttä. Konsertti on Sofia seurakuntakeskuksessa, os. Isokatu 17, 2. krs.
Kiimingissä ja Yli-Iissä on messun jälkeen kunniakäynti sankarihaudoille.
Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/kaatuneittenmuistopaiva
10.5.2023 11.25