Uutislistaukseen

Helatorstain motoristikirkossa raikaavat moottorit ja gospelmusiikki

Suosituksi perinteeksi muodostunut Ylikiimingin kirkon helatorstain motoristikirkko kokoaa yhteen myös tänä vuonna motoristeja ja moottoriajoneuvoista kiinnostuneita jopa naapurimaakunnista saakka.

Moottoripyöriä Ylikiimingin kirkon pihalla

Kuvaaja: Sanna Krook

Kyseessä on Kiimingin seurakunnan ja Gospel Riders -moottoripyöräkerhon yhteistyössä järjestämä gospeltyyppinen jumalanpalvelus, jossa pyydetään ja saadaan siunaus tulevalle ajokaudelle ja kesän kilometreille. Suosio on ollut taattu jo 24 vuoden ajan.

”Kävijämäärä on vaihdellut säätilan mukaan, mutta kirkko on aina vähintään puolillaan. Todella monelle motoristille helatorstain motoristikirkko on niin tärkeä kevään merkkitapahtuma, että kirkkoon tullaan säällä kuin säällä.” kertoo yliopistopastori Ari Savuoja.

Motoristikirkon suosion salaisuus ei ole ainoastaan motoristien me-henki ja saatu siunaus, vaan myös jumalanpalveluksen rento luonne. Musiikista vastaa suurimmaksi osaksi ylikiiminkiläislähtöisistä soittajista ja laulajista koostuva Yki Gospel -bändi yhdessä kanttori Tuomo Rahkon kanssa.

”Musiikkityyli on tuunattu keskivertomotoristin suuntaan. Bändin käyttämät instrumentit ovat tuttuja musiikista, jota motoristit mielellään kuuntelevat. Myös useimmat laulut ovat entuudestaan tunnettuja, kuten Maan korvessa ja Suvivirsi. Niitä on helppo laulaa mukana ohjelmavihkosta seuraten, tai kuunnella esilauluryhmän tulkitsemana.” sanoo Savuoja.

Kaikki ovat tervetulleita paikalle kulkutavasta riippumatta!

Osallistujat ovat monen ikäisiä ja erilaisista asioista kiinnostuneita, valtaosa toki motoristeja. Motoristikirkon meininkiin kuuluu myös prätkien ihailu ja niiden ympärillä kiertely. Kaikki ovat tervetulleita tapahtumaan millä tahansa kulkutavalla apostolinkyydistä autoon.

Kirkonmenojen jälkeen motoristit ajavat perinteisen paraatiajon harjun kautta seurakuntatalon pihalle ilmaisille kirkkokahveille. Hiukopalaksi voi ostaa grillimakkaraa lähetystyön hyväksi.

 

Motoristikirkko järjestetään helatorstaina 18.5.2023 kello 12 Ylikiimingin kirkossa. Jumalanpalveluksen toimittavat seurakuntapastori Marika Huttu ja yliopistopastori Ari Savuoja sekä saarnaa motoristirovasti Jouni Riipinen. Musiikista vastaa Yki Gospel -bändi yhdessä kanttori Tuomo Rahkon kanssa. Motoristikirkko järjestetään yhteistyössä Gospel Riders -moottoripyöräkerhon kanssa. Jumalanpalvelus on seurattavissa myös Ylikiimingin kirkon YouTube -kanavalla livenä.

Lisätietoja

Marika Huttu
Marika Huttu
vs. kappalainen (virkavapaalla)
Kirkonniementie 6
90900 Kiiminki
Ari Savuoja
Ari Savuoja
Yliopistopastori, University Chaplain, rovasti
Postiosoite: Oulun seurakuntayhtymä, Ari Savuoja, PL 122,
90101 Oulu

Tehtäväni on tukea ja auttaa yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa!
Keskeisintä työtäni ovat sielunhoidolliset keskustelut, yhteistyö yliopiston muun tukihenkilöstön kanssa sekä yliopiston väelle järjestetyt jumalanpalvelukset ja hartaudet.

Kasvokkain tavoitat minut yliopiston Linnanmaan kampukselta:
huone KK241 (vastapäätä opintopsykologeja, Virransillan pääty, 2. krs.),
nettikarttaosoite: Erkki Koiso-Kanttilan katu 5, ulko-ovi X.
Tervetuloa! 
Voit sopia tapaamisen myös sähköpostitse, puhelimitse tai somessa privat-viestillä!
Ota rohkeasti yhteyttä!

Lisää tietoa Oulun yliopiston sivulta.

My job is to support and help university students and staff! My main work is pastoral counseling, collaboration with other university support staff, and to arrange the worship services and devotions for the university.
Feel free to contact me by phone or on social media by private message!

Our office is on Linnanmaa campus, room KK241 (opposite to stydy psychologists).
Address on web browser: Erkki Koiso-Kanttilan katu 5, entrance X.
To contact me, please, first call me, or send email, or send privat message on social media!

More information about the Quiet Rooms in the University of Oulu:
on Linnamaa Campus room FY1042, and on Kontinkangas Campus (medical facalties) room F104A.

Wed May 03 10:43:39 EEST 2023