Uutislistaukseen

Hiljaisen viikon iltakirkot ja musiikkitapahtumat kutsuvat hiljentymään pääsiäisen sanoman äärelle Oulussa

Hiljaisella viikolla on jo maanantaista 3.4. alkaen joka päivä runsaasti klo 19 alkavia iltakirkkoja, joissa monissa on mukana myös kuoroja tai muuta ohjelmaa.

Pääsiäisaiheinen piirros, jossa siirrytään tummuudesta valoon vasemmalta oikealle.

Kuva: Mari Ahokoivu

Pääsiäistä edeltävää viikkoa kutsutaan hiljaiseksi viikoksi. Viikon aikana kristityt hiljentyvät muistelemaan Jeesuksen kärsimystä ja seurakunnat tarjoavat monia tilaisuuksia hiljentyä ja valmistautua pääsiäisen viettoon. Hiljaista viikkoa kutsutaan myös piinaviikoksi tai suureksi viikoksi. Tuolloin muistellaan päivä päivältä Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita.

Hiljaisella viikolla on jo maanantaista 3.4. alkaen joka päivä runsaasti klo 19 alkavia iltakirkkoja, joissa monissa on mukana myös kuoroja tai muuta ohjelmaa. Pyhän Tuomaan kirkossa on ma klo 19 Ristin juurella musiikki-ilta, jossa esiintymässä ovat baritoni Reijo Alatalo ja urkuri Elias Niemelä.

Tiistaina monien iltakirkkojen lisäksi Oulujoen kirkossa on lukupassio ja hiljaisen viikon hartaus klo 19. Aiheena on Jeesuksen vangitseminen, hänen tuomionsa ja kuolemansa. Lukupassio toteutetaan Johanneksen evankeliumin sanoin ja mietiskelyhartauden toimitta Ilkka Mäkinen. Tiistaina hiljaisen viikon musiikki-illassa Pyhän Tuomaan kirkossa kuullaan klo 19 pianisti Iiro Komulaisen soittoa teemalla ”Kuvia kärsimykseen”. 

Keskiviikkona Pyhän Tuomaan kirkon musiikki-illassa on klo 19 Hetki -konsertti. Se on hiljentymisen rauhan konsertti, joka luo kuulijalleen tilan pysähtyä, olla ja hengähtää musiikin sylissä. Konsertissa kuullaan lumoavan kauniita virsisovituksia ja meditatiivisen rauhoittavaa kuoromusiikkia. Haukiputaan seurakuntakeskuksessa on klo 19 hiljaisen viikon sävelhartaus, jossa mukana ovat Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro ja Oulunsalo Ensebmle -yhtye. Ylikiimingin kirkossa on klo 19 iltamusiikki, jossa mukana ovat Hohde-kuoro ja Ylikiimingin lapsikuoro.

Pyhän Luukkaan kappelissa on keskiviikkona klo 14 kaikille avoin Oulun yliopiston ekumeeninen pääsiäishartaus, jonka jälkeen on kahvi- ja teetarjoilu. 

Tervetuloa hiljentymään moniin Oulun ev. lut. seurakuntien järjestämiin pääsiäisen kirkkohetkiin. Kaikki tapahtumat löydät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/paasiainen.

Wed Mar 29 16:30:00 EEST 2023