Uutislistaukseen

Pullaa ja hernekeittoa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi – laskiainen valmistaa pääsiäisen odotukseen

Laskiaisen perinteisiä herkkuja voi nauttia Haukiputaalla, Linnanmaalla, Puolivälinkankaalla ja Tuirassa järjestettävissä tapahtumissa. Laskiaisen jälkeen vuorossa on laskeutuminen paastoon ja tuhkakeskiviikon messut.

Kaksi henkilöä laskee punaisella pulkalla mäkeä ja hymyilee auringonpaisteessa.

Oulun seurakunnissa on laskiaisen aikaan useita tapahtumia, joissa voi tukea Yhteisvastuukeräystä. (kuva Sanna Krook)

Laskiaisena Oulun seurakunnissa järjestetään useita tapahtumia, joissa on mahdollista nauttia perinteisistä laskiaisherkuista ja samalla tukea äskettäin käynnistynyttä Yhteisvastuukeräystä. 

Haukiputaalla leirikeskus Loistossa (Isoniementie 510) järjestetään kaikille avoin laskiaistapahtuma sunnuntaina 19. helmikuuta. Leirikeskuksen pihassa on kello 11–14 seikkailurata lapsille ja lapsenmielisille, liukumäki (säävaraus), hoijakka ja mahdollisuus paistaa makkaraa kodalla. Laskiaisriehassa on tarjolla hernekeittoa, laskiaispullia, kahvia, mehua ja teetä. Tarjoilusta saatava tuotto käytetään Yhteisvastuukeräykseen. 

Laskiaissunnuntaina tarjoillaan hernekeittoa ja laskiaispullia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi myös Linnanmaalla Pyhän Luukkaan kappelilla. Ruokaa tarjoillaan kello 10 käynnistyvän messuun jälkeen. Keittoa voi halutessaan ostaa omiin astioihin kotiin vietäväksi. 

Laskiaistiistaina 21. helmikuuta laskiaisherkkuja voi nauttia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Välivainio-Puolivälinkankaan diakoniapiirin myyjäisissä Pyhän Tuomaan kirkossa kello 11–13. Hernekeiton, laskiaispullat tai ohraryynipuuroa voi viedä omassa astiassa myös kotiin. Illalla kaakaota ja laskiaispullia voi ostaa Koskelan seurakuntakodin pihalla kello 17–18.30 järjestettävässä perheiden laskiaistapahtumassa. 

Yhteisvastuukeräyksen aiheena on tänä vuonna nuorten tekemän väkivallan ehkäiseminen ja sovittelu. Kotimaassa keräyksen tuotto suunnataan Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen sekä seurakunnille nuorten tukemiseen ja muuhun alueen auttamistyöhön.

 

Tuhkaristin saa otsaansa neljässä messussa

Laskiaissunnuntain jälkeinen keskiviikko 22. helmikuuta on tuhkakeskiviikko. Silloin alkaa paastonaika, joka kestää pääsiäissunnuntaihin saakka.

Oulussa tuhkakeskiviikkona vietetään iltamessuja. Messuissa on yleistynyt tapa, jossa seurakuntalainen voi ottaa vastaan otsaansa tuhkanmerkin katumuksen ilmauksena. 

Tuhkakeskiviikon messut ovat kello 18 Vanhassa kappelissa Intiön hautausmaan kupeessa sekä kello 19 Tuiran kirkossa, Haukiputaan kirkossa ja Karjasillan kirkossa.

Tue Feb 14 11:50:00 EET 2023