Uutislistaukseen

Hautausmaille haetaan nyt kesätyöntekijöitä

Oulun seurakunnat palkkaavat ensi kesäksi noin 130 kesätyöntekijää hautausmaiden kunnossapitoon. Hakuaikaa on 27. helmikuuta saakka.

Kesätyöntekijöitä Intiön hautausmaalla_Marita Ahlgren.jpg

Hautausmaiden kesätyöntekijöitä haetaan parhaillaan. Tarjolla on fyysistä työtä raikkaassa ulkoilmassa.

Oulun seurakunnat palkkaavat ensi kesäksi noin 130 kesätyöntekijää hautausmaiden kunnossapitoon. Lisäksi tarjolla on töitä 2–4 kausipuutarhurille hautausmaiden kunnossapidon ammattitehtäviin.

Kunnossapitotöihin toivotaan hakemuksia 17 vuotta täyttäneiltä, ulkotöissä ja vaihtelevissa sääolosuhteissa viihtyviltä henkilöiltä. Tehtäviin kuuluvat hautausmaiden kesäaikaiset hoitotyöt kuten haravointi, nurmikon leikkuu, käytävien kunnostaminen sekä kukkien istuttaminen ja hoito. Lisäksi on viherrakentamiseen liittyviä kenttä- ja istutustöitä.

Työt kestävät noin kuukaudesta viiteen ja puoleen kuukauteen ensisijaisesti touko-syyskuun välisenä aikana. 

– Hautausmaillamme on kesäisin monen ikäisiä työntekijöitä, heitä on 17-vuotiaista yli 60-vuotiaisiin, kertoo Oulun seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi.

Kesätyöpaikkojen hakuaika päättyy 27. helmikuuta kello 15. Lisätietoa ja sähköinen hakulomake löytyy KirkkoRekry-sivustolta. 

Oulun seurakuntayhtymä vastaa Oulun, Oulujoen, Oulunsalon, Haukiputaan, Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin hautausmaiden ylläpidosta. Hautausmaita on 13 ja niiden yhteispinta-ala on noin 54 ha. Hoitohautoja on noin 7 000.

Kesätyötä koskevat kysymykset voi lähettää osoitteeseen rekry.hautauspalvelu.oulu@evl.fi. Sähköistä hakemista koskeviin tiedusteluihin vastaa palvelusihteeri Anu Nylander p. 044 316 1655.

Kuva: Marita Ahlgren

Mon Feb 06 09:26:00 EET 2023