Uutislistaukseen

Ouluilo-joulukeräys auttaa heikoimmassa asemassa olevia oululaisia

Joulukuun alussa käynnistyy Oulun seurakuntayhtymän Ouluilo-joulukeräys, jolla kerätään varoja taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien oululaisten auttamiseen.

Keiton-jakoa-oulun-rotuaarilla-diakonian-juhlassa-01092022-1536x1024_Eveliina Pylväs.jpg

Diakonian juhlavuoden tapahtumassa jaettiin soppatykistä ruokaa. Kuvaaja Eveliina Pylväs

Keräysvaroja käytetään ihmisten taloudelliseen auttamiseen Oulun seurakuntien diakoniatyön kautta tilanteissa, joissa muut etuudet ja sosiaalitoimen tuki ei ole riittävää. Varat ohjataan lyhentämättöminä avustustoimintaan ilman erillisiä keräyskuluja.  

Koronapandemian ja Ukrainan sodan mukanaan tuomat erilaiset vaikutukset näkyvät entistä enemmän diakoniatyön arjessa. Elämän perustarpeiden, kuten sähkön sekä ruoan hintojen nopea nousu ovat vaikeuttaneet ihmisten taloudellista tilannetta entistä enemmän. Muuttunut maailman tilanne koskettaa meitä jokaista, osaa suoraan ja toisia viiveellä. Erityisesti nyt, jolloin epävarmuus tulevaisuudesta ja ihmisten kyvystä kestää ja jaksaa, tarvitsemme yhteistä vastuuta ja lähimmäisenrakkautta, jotta kukaan ei jäisi yksin.  

– Ihmisten taloudellinen tilanne on selkeästi huonontunut. Diakoniatyön piiriin on tullut uusia asiakasryhmiä ja asiakasmäärät ovat kasvaneet. Siksi Ouluilo-joulukeräystä ei ole haluttu rajata millekään tietylle kohderyhmälle, esimerkiksi perheille tai yksinäisille, Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijä Kari Rekilä sanoo.    
Keräysvaroilla voidaan esimerkiksi maksaa laskuja, tai sen turvin voidaan myöntää ruokakassi tai lahjakortti ruokakauppaan. Sopivin tapa auttaa katsotaan tilannekohtaisesti.      
Varoilla rahoitetaan myös työttömien ja vähävaraisten ruokailuja, joita järjestetään säännöllisesti Oulun seurakunnissa.  

Ouluilo-joulukeräys jatkuu vuoden loppuun. Lisätietoa keräyksestä ja lahjoitustavat osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/ouluilo.  
Oulun seurakuntayhtymälle on myönnetty pysyvä rahankeräyslupa diakoniseen avustustoimintaan. Lupa on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi. Rahankeräyslupa: numero RA/2020/678   
 
Kuva diakonian juhlavuoden tapahtumasta 2022, kuvaaja Eveliina Pylväs

Lisätietoja: Kari Rekilä, puh. 050-521 1065, kari.rekila@evl.fi
 
 

Tue Nov 29 11:13:49 EET 2022