Yhteisvastuukeräys tuotti Oulun seurakunnissa yli 60 000 euroa lasten ja nuorten hyväksi
Oulun ev.lut. seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräykselle yhteensä 60 910 euroa. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys tukee koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Kampanjateema Lahjoita mulle huominen on nostanut esiin nuorten ahdingon ja yksinäisyyden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt. Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tarja Kainulainen kertoo, että ahdinko näyttäytynyt monin tavoin.
”Moni nuori tuntee ahdistusta osallistua toimintaan, jossa on paljon porukkaa. Toisaalta näkyy myös se, että halutaan toimintaa, halutaan kokoontua. Nuorilla on tarve jutella omista asioista ja he kaipaavat kuuntelijoita.”
Maailmanlaajuinen pandemia on osunut nuorille herkkään ikävaiheeseen ja koetellut ikäpolvea kovalla kädellä niin Suomessa kuin globaalisti maailmalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2021 toteuttaman kouluterveyskyselyn tulokset paljastivat suomalaisnuorten mielenterveyden heikentyneen pandemian aikana.
Mopokerhoja ja leirejä nuorille
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 % ohjataan kansainväliseen apuun ja 20 % kotimaahan kohteisiin. 20 % kokonaistuotosta jää paikallisseurakuntiin.
Kaikissa Oulun seitsemässä seurakunnassa paikallinen 20 prosentin tuotto-osuus käytetään lasten ja nuorten hyväksi erilaisin tavoin. Esimerkiksi Kiimingin seurakunnan tuotto käytetään siten, että perheet voivat anoa avustusta lapsen tai nuoren harrastukseen.
Haukiputaan seurakunnassa on suunnitteilla yläkouluikäisille tarkoitettuja mopokerhoja, joissa toimitaan yhteistyössä koulujen kanssa. Tavoitteena on aloittaa toiminta vuoden vaihteen jälkeen Kellon ja Länsituulen koulujen tiloissa.
”Mopokerho antaa nuorille mahdollisuuden kokoontua porukalla yhteen. Paikalla olevilla aikuisilla vetäjillä on mopojen rassaamisen ohessa aikaa jutella, kuunnella ja auttaa nuoria”, kuvailee Tarja Kainulainen.
Karjasillan seurakunta järjestää täysi-ikäistyville nuorille Hanki elämä -leirejä, joiden alaotsikko on Yhdessä matkalla itsenäiseen elämään.
"Leirien tavoite on herätellä ja antaa välineitä elämänvaiheeseen, jossa vapaus ja vastuu yhdistyvät uudella tavalla", kertoo Karjasillan seurakunnan pastori Iida Glumoff.
Vaikka Oulun paikalliset keräykset ovat tältä vuodelta päättyneet, voi valtakunnalliseen keräykseen yhä lahjoittaa vuoden loppuun saakka. Lahjoitusohjeet löytyvät sivulta yhteisvastuu.fi.
Ensi vuoden teemana nuorten tekemä ja kokema väkivalta
Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn. Kampanjan teemana on Nuoret väkivaltaisessa maailmassa.
Ensi vuoden keräyksen Yhteisvastuupiispana toimii Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Keräys alkaa sunnuntaina 5.2.2023, jolloin keräyksen avajaisjumalanpalvelus televisioidaan Karjasillan kirkosta.
21.10.2022 08.40