Uutislistaukseen

Kotiäänestys on mahdollista seurakuntavaaleissa – ilmoittaudu äänestykseen viimeistään 4. marraskuuta 

Kotiäänestys on mahdollista äänioikeutetulle, joka ei pääse äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia liikunta- tai toimintakyvyn rajoitteiden vuoksi.

SRKVAALIT_tunnus_tausta_yksirivi_Suomi_RGB.png

Seurakuntavaaleissa voi äänestää ennakkoon myös kotona. Kotiäänestys on mahdollista äänioikeutetulle, joka ei pääse äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia liikunta- tai toimintakyvyn rajoitteiden vuoksi. Henkilö voi äänestää siinä seurakunnassa, jonka äänioikeutettujen luetteloon hänet on merkitty.

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös samassa taloudessa asuva omaishoitaja, joka on merkitty kyseisen seurakunnan äänioikeutettujen luetteloon. Omaishoitajalla tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetussa laissa määriteltyä omaishoitajaa.

Äänioikeutetun ei tarvitse esittää esimerkiksi lääkärintodistusta tai muuta tarkempaa selvitystä kotiäänestyksen edellytyksien täyttymisestä. Henkilön itsensä tai hänen läheisensä arvio tilanteesta riittää. 

Kotiäänestys voidaan lähtökohtaisesti toimittaa, vaikka seurakunnan äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuksi merkitty äänestäjä asuisi esimerkiksi naapuriseurakunnan alueella sijaitsevassa hoitolaitoksessa.

 

Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon

Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan äänestäjän seurakunnan kirkkoherranvirastoon viimeistään ennakkoäänestyksen alkamista edeltävänä perjantaina eli 4.11.2022 ennen kello 16.

Ilmoittautuminen tehdään puhelimitse tai kirjallisesti. Kirjallisesti ilmoittautuessa käytetään lomaketta, joka löytyy tästä. Lomakkeita saa myös kirkkoherranvirastosta. 

Lisätietoja kotiäänestyksestä saat seurakuntasi kirkkoherranvirastosta. 
Oulun seurakuntien kirkkoherranvirastot ja yhteystiedot >>

Wed Oct 19 14:41:05 EEST 2022