Uutislistaukseen

Kohtuullisuutta! – YK:n päivänä uskontojen ihmiset yhdessä rauhan ja kestävän tulevaisuuden puolesta

Uskontojen rauhankävely 24.10.2022 viidessä kaupungissa: Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä ja Tampereella.

Uskontojen rauhankävely Oulu 750.png

Rauhan säilyminen tulevaisuuden maailmassa vaatii meiltä kaikilta pitäytymistä kohtuudessa elämän eri kulutustottumuksissa. Uskontojen rauhankävelyllä eri uskontojen ihmiset osoittavat tahtoaan liittyä YK:n hyväksymän kestävän tulevaisuuden tavoiteohjelmaan. Tämän ohjelman ihanteiden mukaisesti eri uskonnot pyrkivät poistamaan äärimmäistä köyhyyttä maailmasta sekä turvaamaan kestävällä tavalla ympäristön säilymistä.

–  Uskonnoissakin olemme valmiita vaalimaan kohtuullisuutta suhteessa ympäristöömme ja välttämään vastakkainasettelua suhteessa lähimmäisiimme. Uskontojen yhteinen rauhankävely on merkki ystävyydestä ja halusta edistää rauhaa Suomessa ja maailmassa sotien ja polarisaation keskellä, USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio sanoo ja jatkaa:

– Uskonnoissa jaetaan perustavat arvot ympäristön kunnioittamisesta niin luonnon kuin kanssaihmisten suhteen. Uskonnot voidaan ottaa vahvemminkin mukaan kestävän tulevaisuuden tavoitteiden toteuttamiseen muiden toimijoiden rinnalle. Uskonnoilla on maailmanlaajuisestikin paljon valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Nyt ympäri Suomen kokoontuu sadoittain ihmisiä useista uskonnoista osoittamaan, että uskonnollisilla toimijoilla on paljon annettavaa yhteisen rauhan ja paremman tulevaisuuden eteen.

Rauhankävely Oulussa lähtee Toripolliisilta


Rauhankävely lähtee maanantaina 24.10. klo 17 kauppatorin Toripolliisi-patsaalta (Torikatu 6) ja kulkee kävelykatua pitkin kauppakeskus Valkeaan (Isokatu 25). Osallistujat voivat halutessaan ottaa kävelylle mukaan ledikynttilän.

Puheenvuorot Kauppakeskus Valkean lavalla Oulussa noin klo 17.20:

Suomen ev.lut. kirkko: vs. kirkkoherra Eija Nivala, Oulun tuomiokirkkoseurakunta, 
Suomen ortodoksinen kirkko: metropoliitta Elia, Oulun ortodoksinen hiippakunta, 
Islamilaisseurakunnat Suomessa: imaami Abdul Mannan, Pohjois-Suomen islamilainen yhdyskunta,
Katolinen kirkko Suomessa: kirkkoherra Donbosco Thomas, Nasaretin pyhän perheen seurakunta (Oulu), 
Oulun bahá’í-yhteisö: Mary Gregory, yhteisön edustaja Oulussa,
Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa Ry puolesta tervehdyssanat (englanniksi ja ukrainaksi) lausuu Janna Pennanen, järjestön edustaja Oulussa,
Oulun kaupungin puolesta tervehdyksen esittää sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.
 

Lisätietoja kaikista kävelyistä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kävelyt järjestää uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi. 

 

Mon Oct 17 09:34:36 EEST 2022