Uutislistaukseen

Syyskauden Kakskaks konsertti- ja keskustelusarjan teemoina kirkon olemassaolo, ihmisen kohtaaminen ja elämän taitekohdat

Oulun tuomiokirkossa jo vuoden 2021 keväällä alkanut konsertti- ja keskustelusarja Kakskaks palaa ohjelmistoon syyskuussa. Kakskaks-illoissa on luvassa musiikkia ja puheenvuoroja eri aiheiden ympärillä. Syyskauden aiheita ovat muun muassa ihmiseltä ihmiselle, kirkon olemassaolo ja elämän taitekohdat.

Kakskaks tunnus

”Kakskaks iltojen ideana on tarjota tyypillistä konserttia enemmän vuorovaikutteista sisältöä sekä keskustella tarinoista musiikin ja esittäjien takana yhdessä heidän kanssaan. Viime keväänä illat keskittyivät enemmän musiikkiin, mutta erityisesti syys- ja lokakuun tilaisuudet ovat jälleen enemmän keskustelupainotteisia ja musiikki valitaan tukemaan keskustelun teemoja”, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Lauri-Kalle Kallunki kertoo.

Illat pidetään sarjan nimen mukaisesti joka kuukauden 22. päivänä, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Kakskaks-sarjan aloittaa Katso ihmistä – laulua ja puhetta ihmiseltä ihmiselle -tilaisuus torstaina 22.9. kello 18. Illan tilaisuuden järjestää Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyö, ja se on osa Diakonian juhlavuoden tapahtumia. Aiheesta ovat keskustelemassa järjestöpäällikkö ja TtT Raija Pyykön johdolla sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo, hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka sekä diakonian tiimivastaava Heidi Karvonen. Illan musiikista vastaavat Johanna ja Mikko Iivanainen.

Lokakuun 22. päivä oululainen teologi ja emeritustuomiorovasti Matti Pikkarainen, kirkkoherra Erja Oikarinen ja seurakuntapastori Lauri Holma pohtivat kanttori Lauri-Kalle Kallungin johdolla, ”onko kirkko olemassa siksi, että täällä kuollaan”. Tilaisuus alkaa kello 20 ja musiikkia ovat tarjoilemassa kanttorit Henna-Mari Sivula ja Lauri-Kalle Kallunki sekä Lauri Holma.

Marraskuun Kakskaks -tilaisuus pidetään poikkeuksellisesti jo 19. päivä. Tapahtuman teema on ”Maailman kautta kuljemme laulain” ja se toteutetaan yhteislaulutilaisuutena kello 20 alkaen. Ohjelmistoon on valittu lauluja elämän taitekohdista. Yhteislaulutilaisuuden juontaa Henna-Mari Sivula ja säestyksestä vastaa Lauri-Kalle Kallunki.

Syyskauden Kakskaks-konsertti- ja keskustelusarjan päättää joulukuun 22. päivä pitkään ohjelmistossa mukana ollut ja suosittu Valo välkkyvi talvitiellä -joulukonsertti. Konsertteja järjestetään kaksi: kello 18 ja kello 20.30. Konsertissa esiintyvät sopraano Henna-Mari Sivula, baritoni Lauri-Kalle Kallunki sekä pianoa soittava Kaisa Pulkkanen. Uruissa kuullaan Elias Niemelä. Soitinyhtyeen konserttimestarina nähdään Mikko Sorri.

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Kakskaks-iltoja voi myös seurata myös Virtuaalikirkossa, osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.

Lisätietoa: Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Lauri-Kalle Kallunki, p. 040-845 7309, lauri-kalle.kallunki@evl.fi

Tue Sep 13 13:19:48 EEST 2022