Uutislistaukseen

Kaupunkipyhiinvaellus antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen – Oulun keskustasta löytyy neljä reittiä

Reittien varrelle on laadittu kysymyksiä, jotka auttavat laskeutumaan käsillä olevaan hetkeen. Opastusta hiljentymiseen saa Oulun tuomiokirkosta.

Nuori nainen kävelee siltaa pitkin Ainolan puistossa kesällä.

Kaupunkipyhiinvaelluksesta saa lisätietoa tuomiokirkon oppailta sekä kirkosta löytyvistä esitteistä, kertoo pyhiinvaellusoppaana toimiva Kaisla Kiviniemi. 

– Minulle tuli rauhallinen ja virkistynyt olo.

Näin kuvailee pyhiinvaellusopas Kaisla Kiviniemi tunnettaan sen jälkeen, kun hän oli tehnyt Oulun torinrannasta lähtevän kaupunkipyhiinvaelluksen. Puolentoista kilometrin Agricola-kävely vie torin reunamalta Linnasaareen, Raattiin ja Pikisaaren kautta takaisin torille. 

Oulun keskustassa on kolme muutakin pyhiinvaellusreittiä: tuomiokirkolta Kiikelinpuistoon, tuomiokirkolta Ainolanpuistoon ja takaisin sekä Pikisaaressa kulkeva reitti. Niiden varrella on mahdollista pohtia elämänsä suuntaa.

– Esimerkiksi Agricola-kävelyllä on seitsemän pistettä, joilla jokaisella on oma teemansa: kiireettömyys, yksinkertaisuus, vapaus, hiljaisuus, huolettomuus, jakaminen ja hengellisyys, kertoo seurakuntapastori Lauri Holma.

Teemojen pohdintaan saa apua reittioppaista, joita löytyy tuomiokirkosta. Agricola-kävelyn sisällön saa myös maksutta puhelimeen ladattavasta Citynomadi-sovelluksesta. 

 

Uusi reitti hengellisyyteen

Pyhiinvaelluksesta voi monelle tulla mieleen pitkä matka, joka koettelee niin henkisesti kuin fyysisesti. Lauri Holma toteaa kaupunkiympäristössä tehtävien pyhiinvaellusten olevan Suomessa vielä melko uusi asia. 

– Nämä lyhyehköt kävelyt ovat uudenlainen tapa kokea hengellisyyttä. Kynnys kaupunkipyhiinvaellukselle on matala, sillä useimmat meistä käyvät kävelyllä muutenkin.

– Lyhyelläkin matkalla voi saavuttaa sisäistä rauhaa ja tasapainoa.

 

Opas auttaa reitin valinnassa

Kaisla Kiviniemi on yksi Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa tänä kesänä työskentelevistä pyhiinvaellusoppaista. Oppaat ovat tuomiokirkossa valmiina kertomaan reittien sijainnista ja sisällöstä. 

– Jokaiselle löytyy varmasti sopiva vaihtoehto, Kiviniemi kannustaa.

Pitkää pyhiinvaellusta kaipaavalle on tarjolla 113 kilometrin pituinen Oulujoen pyhiinvaellusreitti tuomiokirkolta Säräisniemen kirkkoon. Reitillä järjestetään Pyhän Olavin pyöräily tuomiokirkolta Turkansaareen 29.7. ja yhteinen kävely Turkansaaresta tuomiokirkolle 17.9. 

Kuva: Marita Ahlgren

Tue Jul 12 09:45:00 EEST 2022